— Onko kuningas otettu vangiksi? — kysyi hän vielä.
— Sellainen puhe kulkee mies mieheltä. Eräs Falunin seppä tässä tiesi kertoa, että kuningas on pakanain vankina.
Matti laittautui lähemmäksi ja kyyristyi ja kurotti pitkiä sormiaan.
— Mitäs siitä sanomasta sanot, Juho Snare, minä yksinkertaisesti kysyn?
Juho Snare istui kädet polvissa, ja aurinko paistoi hänen puumaiseen värähtämättömään otsaansa ja hänen koville huulilleen. Hän katseli maata.
— Mitä sanot? — melusi Taalain väki. — Tukholmassa antavat neuvosherrat rahansa lahjaksi kruunulle ja toiset pöytähopeansa ja kolmannet ehdottavat, että jokainen toimeentuleva alamainen antaisi kaiken omansa eikä omistaisi tästälähin enempää kuin köyhät. Riikin leskikuningatar vain yksinään vaatii saatavansa koskematta, se tyyskäkynsi, ja katurahvas heittää Piperin kreivittären ikkunat rikki…
— Ja meidän, — sanoi Matti, — pitää ottaa musketti seinältä, sanoo
Juho Snare.
— Se on totta puhetta se! — vakuutti Maunu.
Juho Snare oli vielä vaiti, ja nyt tulivat kaikki niin kuuntelevaisiksi, ettei kuulunut muuta kuin kellojen soitto.
— Niin, — vastasi hän hetken kuluttua, ja hänen äänensä korisi syvemmin ja katkerammin kuin milloinkaan ennen. — Meidän pitää ottaa musketit seinältä ja lähteä mies talosta. Jumalan nimeen, hyvät Taalain miehet, jos on kuningas vankina, niin me vaadimme päästä vihollista vastaan, että saamme kuninkaan kotia.