Matti meni miettiväksi, mutta sitten otsa selkisi, ja hänen harmaat silmänsä kiiluivat viekkaasti.
— Nähkääs, se vaatimus kuuluu meidän vanhoihin oikeuksiin ja etuisuuksiimme.
— Se on totta puhetta se! — sanoi Maunu.
— Niin, niin, se vaatimus kuuluu meidän vanhoihin oikeuksiin ja etuisuuksimme, — pakisivat taalalaiset ja nostivat kätensä valan tekoon. Siitä syntyi sellainen meno ja meteli, ettei kukaan enään kuullut kelloja.
Vanki.
Kaukana Smoolannin ja Finnvedin korpiperillä nähtiin ihmeellisiä merkkiä taivaalla, ja kun ei työllä enään ollut mitään arvoa eikä huomisella mitään toivoa, näki kansa nälkää tai söi ja joi yhdessä humussa ja itsekseen kiroillen. Jokaisessa talossa oli surupukuinen äiti tai leski. Päivän askareissa hän puheli kaatuneista tai vangiksi joutuneista, ja öisin kavahti hän unistaan ylös luullen vielä kuulevansa niitten kamalain vankkurein kolinan, joilla mustiin vahakangasviittoihin puetut kuskit kuljettivat pois ruttoon kuolleita.
Ritariholman kirkossa makasi jo kahdeksatta vuotta prinsessa Hedvig Sofian ruumis hautaamatta rahanpuutteen vuoksi, ja nyt oli arkku valmistettu vanhalle leskikuningattarelle Hedvig Eleonoralle, Kaarlein äidille. Pari unista hovineiteä oli ruumiin valvojaisissa, ja vahakynttilät paloivat himmeästi vainajan ympärillä, joka oli peitetty halvalla pellavaisella peitteellä.
Nuorin hovineideistä nousi haukotellen tuoliltaan ja meni ikkunaan ja siirti mustaa suruvaatetta syrjään katsellakseen eikö jo päivää näkynyt.
Liikkaavia askelia kuului eteishuoneesta, ja vääränvisaisen ja äkäpäisen näköinen mies, joka kaikin tavoin koetti varoa puujalkansa kolinaa, astui arkun ääreen ja nosti syvillä kunnianosoituksilla peitteen syrjään. Hänellä oli vaalea, melkein valkoinen päänsukainen tukka, joka ulettui niskaan kaulukseen saakka. Pullosta kaatoi hän palsamoimisvettä suppiloon, joka hameen ja hameenliivin välistä oli pistetty kuninkaalliseen ruumiiseen. Vesi vuoti kuitenkin hyvin hitaasti, ja sitä odotellessaan pani hän pullon paarimatolle ja meni hovinaisen luokse ikkunaan.
— Eikö kello ole vielä seitsemää, Blomberg? — kuiskasi hän.