Viereissalin oven minä avasin ja aloin puhua toisille vangeille.
— Niinkuin villiaasit erämaassa me menemme vaivalloisesti ravintoamme etsimään. Kedoilla, jotka eivät meidän ole, täytyy meidän käydä leikkuussa ja korjata jumalattomain viinamäkeä, maata alastoinna koko yön vaatteitten puutteen tähden ja ilman peitettä kylmyyttä vastaan. Vuoriston rankka sateet meidän ylitsemme vuotavat, ja katosta vailla me suljemme kallion syliimme. Mutta emme sinulta huojennusta kerjää, kaikkivaltias Jumala. Me rukoilemme vain: johda meitä, ole meitä läsnä! Katso, meidän kansamme puoleen olet sinä kasvosi kääntänyt ja pistänyt oan kenkäämme, että me sinun palvelijasi ja lapsesi olisimme. Sotakedon mullassa nukkuvat veljemme, ja kauniimman voitonpalmun kuin miekan voittojen valmistat sinä valituillesi.
— Niin, herra, johda meitä, ole meitä läsnä! — sanoivat kaikki vangit perässä hymisten, ja pimeimmästä loukosta nousi väräjävä ja yksinäinen ääni ja huusi:
— Oi, että olisin niinkuin entisinä kuukausina, niinkuin niinä päivinä, jolloin Jumala minua varjeli, kun hänen lamppunsa paistoi minun pääni päällä, kun minä hänen valonsa johdolla pimeydessä vaelsin! Niinkuin minä olin minun syksyni päivinä, kun Jumalan ystävyys oli minun majani päällä, ja kaikkivaltias oli minun kanssani ja minun lapseni minua ympäröivät! Niin huutaa minun sydämmeni ynnä Jobin kanssa, mutta minä en sitä enään kuule, enkä enään sopertele: ota koettelemuksesi pois! Korvallani olen minä sinusta kuullut puhuttavan, Jumala, mutta nyt on minun silmäni nähnyt sinut.
— Vaiti, vaiti! — kuiskasi zaporogi ja tarttui minuun, ja hänen kätensä olivat kylmät ja vapisivat. — Se ei saata olla kukaan muu kuin tsaari, joka tulee solassa!
Sola oli täynnä ihmisiä, kerjäläisiä ja poikia ja eukkoja ja knihtejä. Keskellä väentungosta kulki tsaari, pitkänä ja hoikkana ja aivan rauhallisesti ilman henkivartijoita. Hänellä ei ollut muuta seuraa kuin joukko hyppiviä ja kirkuvia kääpiöitä. Väliin hän kääntyi ympäri ja syleili ja suuteli isällisestä pienintä kääpiötä otsaan. Siellä täällä pysähtyi hän talojen eteen, missä hänelle tarjottiin paloviinapikaria, jonka hän pilaillen tyhjensi yhdessä ainoassa siemauksessa. Se ei voinut olla kukaan muu kuin tsaari, sillä hänestä näki heti, että hän yksin hallitsi ihmiset ja kaupungin. Hän tuli niin lähelle minun ikkunaani, että olisin voinut koskea hänen viheriäverkaiseen reuhulakkiinsa ja ruskean takin puolikuluneisiin vaskinappeihin. Paidassa oli hänellä suuri halvalla jalokivellä koristettu hopeanappi ja säärissä karkeat villasukat. Hänen ruskeat silmänsä kimelsivät ja vilkkuivat, ja pienet mustat viikset seisoivat pystyssä hänen kiiltäviltä huuliltaan.
— Kun hän näki Feodosovan, tuli hän niinkuin hulluuden viemäksi. Kun Feodosova tuli alas kadulle ja polvillaan tarjosi juomapikaria, nipisti tsaari häntä korvasta ja nosti leuvasta hänen päätään ylös, niin että hän näki silmiin.
— Sano, lapsikulta, — puhui hän, — mistä saan tilavan kamarin, jossa voin syödä? Eiköhän sinulla olisi?
Tsaarilla oli harvoin matkoillaan mukana juhlamenojen mestaria tai muuta hovijunkkaria. Hän ei pitänyt matkassaan vuodetta eikä vuodevaatteita eikä ruokavaroja, ei edes kyökki- eikä pöytäastioitakaan, vaan kaikki oli siinä tuokiossa hankittava, missä hyvänsä hänen päähänsä pisti ruveta majaa pitämään. Senvuoksi nytkin syntyi juoksu ja hyppy kaikissa portaissa ja ovissa. Yhtäältä lennätettiin pataa, toisaalta saviastiaa, kolmannelta taholta kauhaa ja juotavia. Ylhäällä Feodosovan kamarissa levitettiin paksuja pahnoja lattialle. Tsaari itse oli työssä niinkuin muukin mies, ja ylintä käskyä piti kyttyräselkäinen kääpiö, jota sanottiin Patriarkaksi ja joka tämän tästäkin pani peukalon nenäänsä ja aivasteli ilmaan tsaarin nenän edessä tai keksi muita konnankoukkuja, joita ei sovi kertoa vallasnaisten edessä.
Kerran, kun tsaari käsivarret ristissä kääntyi ikkunaan päin, äkkäsi hän minut ja zaporogin, ja nyökkäsi meille niinkuin toveri. Zaporogi heittäysi suulleen maahan ja änkkäsi hokuansa: — Ich Schwede, saakeli soi! — Mutta minä häädin häntä jalallani syrjään ja pyysin häntä kerrankin pitämään suunsa kiini ja nousemaan pystyyn, sillä sillä tavoin ei kukaan ruotsalainen käyttänyt itseään. Peitelläkseni häntä niin paljon kuin mahdollista, astuin minä hänen eteensä ja tein kunniaa.