— Dat is niet übel, — sanoi tsaari, mutta rupesi heti taas puhumaan omaa kieltään ja kysyi, kuka olin.
— Blomberg, välskäri Uplannin rykmentistä, — vastasin minä.
Tsaari tutki minua silmät sirrillään niin läpitunkevaisesti, etten koskaan ole tavannut kaikkianäkevämpää silmäystä.
— Sinun rykmenttiäsi ei enään ole olemassa, — sanoi hän, — ja tässä näet Rehnsköldin miekan. — Hän nosti miekan huotrineen vyöltään ja heitti sen pöydälle, että maljat hyppivät. — Mutta varmasti olet sinä jokin heittiö, sillä sinulla on kapteenin tai vänrikin takki.
Minä vastasin:
— Tämä on kova puhe, sanoo evankelista Johannes. Takin olen lainannut kun omani meni repaleiksi, ja jos se on pahoin tehty, niin tahdon kuitenkin toivoa armoa, sillä minun sananpartena on: Totuus on ajan pitkään vaarattomampi kuin valhe.
— Hyvä. Jos se on sinun valiolauseesi, niin on sinun otettava palvelijasi mukaasi ja tultava tänne että saamme puhettasi koetella.
Zaporogi vapisi ja horjui tullessaan minun perässäni, mutta heti kun tulimme sisään, viittasi tsaari minua istumaan tuolille pöydän ääreen muitten joukkoon, niinkuin olisin ollut hänen vertaisensa ja sanoi:
— Istu, Puujalka!
Hän piti Feodosovaa sylissään, ajattelematta vähääkään mitä siitä voitaisiin sanoa, ja ympärillä polkivat ja viheltelivät kääpiöt ja joukko pajareja, joita nyt oli alkanut kokoontua. Muuan kääpiö, jota sanottiin Juudaaksi, koska hänellä oli kaulaketjuissaan sen pääheittiön kuva, otti kourallisen kuoriaisia lähimmältä lautaselta ja heitti ne kattoon, niin että niitä satoi ruokain ja ihmisten yli. Kun hän sillä tavoin oli saanut muitten huomion puoleensa, osotti hän tsaaria irvistellen jos jollakin ilveellä ja huusi aivan kylmäverisesti hänelle: