Silloin välähti keskiraosta ensimmäinen säde suoraan hänen omaan silmäänsä, kirkkaana ja huikaisevana.
Niin rutosti hän silloin nousi, että hänen, hämilleen joutuneena, täytyi keksiä syy menettelylleen.
— Hyvät herrat, en voi oikein hyvin, menen ylös huoneeseeni lepäämään.
Hän oivalsi, että hänen ei enää tarvinnut hakea auttajaa, vaan itsenäisenä ja yksin hänen itsensä tuli totuuden todistajaksi ruveta. Aamuvalo täytti koko hänen kammarinsa. Se oli juuri sen huoneen yläpuolella, jossa toiset olivat koolla, ja tuon puutalon seinät ja lattiat olivat niin ohkaset, että hän vielä selvästi saattoi kuulla Agrellin äänen.
Hän avasi matka-arkkunsa, jossa oli joukko turkkilaisia pukuja ja vaatteita lähettiläiden käytettäviksi, kun nämä joskus tuntemattomina tahtoivat kaupungilla liikkua. Kultaompeleet ja värikkäät tupsut kimaltelivat ja verkalleen hän avasi ruotsalaisen takkinsa, vaihtaakseen sen tuohon vieraaseen pukuun. Ja kun hän sen vuoteelle laskettuna näki, kun hän näki sapelin viiltämät haavat, jotka olivat parsimalla korjatut ja kun hän vuorissa tunsi neulanjälet, joilla hänen äitinsä siihen oli neulonut kiinni hänen todistuksensa ja passinsa, silloin hänestä tuntui vaikealta tuosta vanhasta puvusta erota. Hän heittäytyi silmilleen vuoteelle, syleili nukkavieruja vaatteitaan ja peitti kasvonsa takinvuoriin, kuin pehmeään patjaan.
— Jumalani! — kuiskasi hän. — Senkö tehtävän olet ruotsalaisille antanut, että heidän huonossa maailmassa tulee osottaa, mitä köyhyys ja avoin otsa jaksavat toimittaa. Eikö heitä voitettu juuri köyhyytensä vuoksi! Eivätkö he juuri köyhyytensä avulla nostaneet päätään, niin että heitä ihmiset kunnioittivat. Jos heillä olisi rahoja lahjoakseen koko Seraljin eivätkä häpeisi niitä käyttää, olisivat kaikki sulttaanin sotaväet heidän käskettävinään. Eikö ole sinun tahtosi, että, kun tsaari maksaa rahalla, tulee heidän maksaa hengellään!
Lattian läpi hän vielä kuuli, kuinka Agrell luki raamattua.
— Ja maan kuninkaat parkuvat häntä, jotka hänen kanssaan huorin tekivät ja hekumassa elivät, koska he hänen palonsa savun näkevät; ja niiden pitää taampana seisoman hänen vaivansa pelvon tähden ja sanoman: Voi, voi sitä suurta kaupunkia Babylonia, sitä väkevätä kaupunkia…! Sillä yhdellä hetkellä tuli sinun tuomios. Ja kauppamiehet maan päällä itkevät ja murehtivat häntä, ettei kenkään enempi heidän kalujansa osta; Kulta- ja hopeakaluja ja kalliita kiviä ja päärlyjä ja kalliita liinavaatteita ja purppurata ja silkkiä ja tulipunaista ja kaikkinaisia kalliita puita, ja kaikkinaisia astioita elephantin luista ja kaikkinaisia astioita kalliimmista puista ja vaskesta ja raudasta ja marmorista, ja kaneelia ja hyviä hajullisia ja voidetta ja pyhää savua ja viinaa ja öljyä ja sämpyliä ja nisuja ja karjaa, lampaita ja hevosia, rattaita ja orjia ja ihmisten sieluja…
Celsing näki edessään suuren kaupungin ja sulttaanin, joka läheni hevosensa seljässä ja hän näki itsensä, jonka tuli valituskirjan antaa. Mutta sitten hänestä näytti, että turbaanit muuttuivat koiranputkiksi ja voikukiksi erään veräjän vieressä, jossa muutamat avojalkaiset mäkilapset ojan partaalla leikkivät kaarnaveneillä. Mökin kupeella, istuinlaudalla, istui hänen äitinsä ja näytti, kuinka taitavasti hän oli salakätköön ommellut paperit takinvuorin sisäpuolelle. Celsing nousi ja pyyhkäsi otsaansa, sekä lausui ääneensä, kuin jos olisi hän äidilleen puhunut:
— Kernaammin kuin suonemme, että ruotsalaisista tulee ivalaulun esineitä ja kerjäläisiä, joita sauvoilla taloista häädetään, kernaammin heistä yksi henkensä uhratkoon!