Vastaukseksi tyttö tapansa mukaan murahti muutamia outoja sanoja, ja sitä hän yhä jatkoi häkkejä alas kantaessaan. Kun sitten hämärissä lukemattomat pienet lasilamput valaisivat tulppaanipenkereet, joten koko puutarha näytti loistavan maasta nousevain liekkien valossa, pukeutui hän siihen kurjaan mekkoon, jota hän ei ollut käyttänyt sen aamun jälkeen, jolloin hän orjatorilla seisoi.
Hänen astuessaan Perikioskin eteiseen olivat kaikki sulttaanin tanssijattaret jo siellä koossa, päässään pienet papukaijan höyhenistä tehdyt hunnut ja samanlaisia höyheniä koristeina puvuissaan ja hopealta kuultavissa harsoissaan. Keskessä seisoi tuo lihavahko ylihoitajatar silmillään neliskulmaiset, kultareunaiset lasit ja kädessään suuri pergamenttikäärö. Hän oli näet hyvin oppinut ja kirjoitustaitoinen ja sepitteli kauniimpia runoja ja satuja kuin yksikään miehinen mies koko sulttaanin valtakunnassa.
— Kas tässä, lapseni, — virkkoi hän, ja kiinnitti pienen höyhenruunun Tuhman Ruotsalaistytön lujalle solmittuun palmikkonutturaan. — Nyt on meidän valmistettava ilohetki korkealle sulttaanittarelle, padisjan äidille, ja sitävarten vietämme vanhanaikaisen vuosijuhlan, jota kutsutaan Papukaijain, Seppelöimiseksi. Kaikki nämä orjattaret ovat taitavia tanssijoita, sinä yksin et sitä taitoa osaa. Juuri siksi tulee sinun seistä piirin keskellä ja koettaa matkia toisia pitkillä käsivarsillasi ja suurilla jaloillasi… Siitä juuri tulee illan hauskin numero.
— Niin, niin, — paapatti Iltatähden Tuike ylihoitajattaren selän takana matkien hänen ääntään, — siitä juuri tulee illan hauskin numero.
— Eipähän, siitä ei mitään tule, vastasi ruotsalaistyttö. — Osataanhan sitä meilläkin tanssia, vaikka siellä tartumme toistemme käsiin… näin… ja sitten tanssimme näin… ja tahtia poljemme, että tanner soi, ja sitä tehdessämme laulamme: Hei, vilivili valssaamaan.
Hän oli tempassut pari tanssijatarta mukanaan ja veti heitä raskaaseen polkutanssiinsa, mutta hovin ylihoitajatar säikähti siitä niin, että neliskulmaiset silmälasit valahtivat nenältä. Hän tempasi taskustaan pienen hopeasuomuksilla peitetyn sauvan, jonka päähän sinetti oli kaiverrettu, ja koputti sillä vilkkaasti ovipieleen:
— Huoneeseen, tuon esiripun taa, voi sulttaanin äiti minä hetkenä tahansa saapua ystäviensä seurassa. Ylihistoriankirjoittaja siellä jo varalta istuu, kertoakseen tästä juhlasta Häitten kirjaan. Olettehan järjiltänne, kun sellaisen metelin nostatte! Aasit tallissa voivat tuolla tavoin tömistää jalkojaan, mutta tanssia se ei ole, sillä tanssin tulee ennen kaikkea olla kauniin.
Tanssijattaret nauroivat, suussaan imien sokeroittuja kastanjoita, hihittivät ja läähättivät, niin että heidän täytyi sohville levähtämään istua, vaan eunukit kätkivät nauravat kasvonsa ja valkoisilta paistavat hampaansa oviuudinten taa.
Silloin ei ruotsalaistyttö enää tiennyt mitä hän teki. Kaikki se katkeruus ja kiukku, joka hänessä vuosikausia oli kytenyt, suli yhtäkkiä yhdeksi vihan virraksi ja sanat tulivat kotimaan karkealla kielellä torvenaan hänen suustaan:
— Vie minut hitto, jos vähääkään välitän teistä taikka teidän mustista naamoistanne… en tuon enempää. Te, jotka elätte hekkumassa ja haureudessa ja synnissä! Ette osaa rupattaa muusta kuin niistä kahdestatoista onnellisesta, jotka saavat padisjaa palvella… herra jesta, niin, onnellisesta…! ja seitsemästä kadiinista (lemmikkivaimosta), jotka saavat jokainen kaksisataa huivia… Onko se siivoa, kun on yhdellä miehellä joka kamarissa vaimo pitkin koko taloa! Hyi, ja vieläkin hyi! Minä olen rehellinen nainen, semmoinen, jommoista ette koskaan ennen ole nähneet tässä pirun pesässä… Nyt te, hitto soi, kerran saitte totuuden kuulla!