— Hänen majesteettinsa siellä vain on hallitustoimissa. Hän ajattelee armonosotuksia meille täysivaltaisuus-julistuksen johdosta.
Wallenstedt puhalsi huulensa pullolleen ja nuljahutti hänelle pahasti silmää.
Kun kuningas oli laukannut koko huoneensa ympäri, tuli muisto äkkiä hänen mieleensä ja hän meni ovelle:
— Klinckowström! — huusi hän. — Klinckowström, voitko sanoa minulle, miksi nyt juuri olen saanut sellaisen halun ratsastaa Kungsöriin karhun ajoon?
Klinckowström, joka oli iloinen, punaposkinen ja kerkeäkielinen hovipoika, vastasi:
— Siksi että nyt on tervapimeä ja rajuilma, ja siksi, ettei mitään karhua ole kierretty, niin että ajo on mahdoton. Saanko käskeä hevosia ja soihturatsastajia?
— Onko sinulla parempaa ehdotusta?
— Kaikki muut ehdotukset ovat parempia, mutta…
— Ei, olet oikeassa. Meidän täytyy ratsastaa Kungsöriin juuri siksi että me tahdomme.
Kun nyt kuningas hetkistä myöhemmin ratsasti Kuningattarenkatua ylös, kulki hän aivan läheltä erästä malmitarhaa, joka ulettui päin keltaiseksi maalattuun taloon alas Klaaran kirkkomaahan. Vanha leski, jota sanottiin Malina muoriksi, piti siellä majaa. Tarha oli aidattu lankulla, johon linnanrakennuksen kisällit, kesäisin maljoja juodessaan Malina muorin luona, olivat maalanneet voittokaaria ja obeliskejä ja tanssivia italialaisia. Tarhan kulmassa oli huvihuone, jossa oli tulisija ja savupiippu ja yksi ikkuna Kuningattarenkadulle päin. Toinen ikkuna oli luumupuihin ja lumen peittämiin kukkaisketoihin päin. Muutaman viikon ajat oli Malina muori joka päivä kantanut ruokaa huvihuoneeseen, mutta ei kukaan hänen vanhoista vieraistaan tiennyt varmuudella ketä vierasta hän siellä holhosi. Erään reduktsioonin köyhdyttämän aatelisperheen huutokaupasta oli hän vieraalleen ostanut klaverin, ja iltaisin kuului suljettujen luukkujen takaa vieraita säveleitä, joihin hauras ja heikko ääni säesti laulua.