— Sinä et tiedä mitä puhut, Leijon. Minä olen heikompi kuin sinä.
— Kotona… Eikö totta, sinä olet myöskin sitä sanaa ajatellut… Olet kulkenut ja sitä hiljaa itseksesi hokenut: kotona, kotona! Se alkaa siitä, kun lapsi lukee naulat kotisillan lattialaudoista… Koti, veliseni, on jotakin, joka alkaa pienestä siemenestä ja päättyy suureen puuhun. Se alkaa lastenkammarista ja siitä se kasvaa, siitä tulee useita huoneita ja talo ja kylä ja kokonainen maa… ja sen maan ulkopuolella ei ole ilmalla eikä vedelläkään virkistävää makuaan… Etkö voi mulle taata, että toverimme, jotka täällä allamme makaavat vieraassa, kivikossa maassa, ovat kotona?
Kraemer veti häntä yhä kovemmin käsipuolesta.
— Tule, pakene täältä! Meidän velvollisuutemme on olla puhumatta noista tunteistamme, tuosta turhuudesta, meidän täytyy miehistölle osottaa hyvää esimerkkiä.
— Haha! nytpä jouduit satimeen? Entä itse… Luuletko, että ilonen soturi todellakin suree ja haaveilee? Etpä tunne silloin minun kerjäläislauluani, jonka olen sepittänyt pihoilla laulaakseni, kun joskus olen kopeekan tarpeessa.
Hän käveli yhä edemmäs joen ahdetta ajotietä myöten ja Kraemer, joka jäi seisomaan kalmiston veräjälle, kuuli hänen laulavan kerjäläislauluaan:
On aukeilla Upsalan
Mökkini armas
Ja tuulet ne vaahteran
Oksissa laulaa.
Vaan tuuletkin vaihtuu
Ja vierivät vuodet,
Mut' koditon vanki
Vain mierolle haihtuu.
Yhä etäämmältä kuului laulu myrskyn keskestä.
Oon ääneni juonut,
Ja kielen on höplä.
Vaan ryypyn kun suonut
Ken lie, vielä laulan.
Hei, maljoja viisi,
Kun tuonette, — kohta
Oon, vie minut hiisi.
Taas leijona julma,
Ja vankina laulan.
Oon haavoja saanut
Oon lumessa maannut.
On vertakin juonut
Mun nälkänen kaulan!
Nyt miekkan' on hiekassa
Kahvaansa asti
Jo Dnieper sit' huuhtoo
Niin huolehtivasti.
Siis lanttisi anna
Nyt laulajan massiin
Ja ryyppysi kanna,
Sen janoovaan lasiin.
Juon maltaat ja hiivat —
Juon maljan, sen, josta
Sä kiistit. Nyt kosta!
Rex Carolus vivat!
Ääni heikkeni ja kuoli pois ja yksin palasi Kraemer köyhään mutta hyvin hoidettuun kamariinsa, jonka pöydällä ei tomun hiukkaa ollut. Hän riisuutui ja pani maata. Mutta uni ei tullut. Ehtimiseen hän hypähti pystyyn ja kuunteli.