— Voisikohan pelkällä miekalla tappaa täyskasvuisen krokodiilin? — virkkoi hän. — Niin, miksei voi; kun tahtoo, niin voi.
Nukkavieru hovikansleri von Müllern, joka nyt oli ruvennut palvelemaan myöskin kokkina, kun muita ei siihen toimeen enää ollut, hiveli hymähdellen vaalenneita takinliepeitään.
— Voiko, jos tahtoo, tehdä pannukakunkin ilman munia ja kermaa?
— Voi hankkia mitä puuttuu… jos ei muuten, niin miekalla.
Grothusen kohotti nuuskanruskeat sieramensa kattoa kohden ja kääntyi, kultareunaista virkahattuaan rummuttaen, hiljaa Müllern'ille virkkamaan:
— Kaikkein pahimmissa tapauksissa hankitaan mitä puuttuu maksamalla neljäkymmentä korkoa sadasta.
— Nuo jalot pasjat ovat niin ilosen näköset. Mistä ne juttelevat? — kysyi Num Eddaula lähimmältä lakeijalta. Tämä kävi ensiksi vähän ymmälle, vaan vastasi sitten summia:
— Ne puhuvat muutamasta Evankeeliumin kauniimmasta paikasta.
Mutta näitä selitellessään tuli hän hiukan heilauttaneeksi esiripun lievettä. Kuningas huomasi tuon kunnianarvoisen vanhuksen, viittasi hänet luokseen ja kutsui Grothusenin tulkiksi.
Kuningas virkkoi: