— Tuonnäköiset ovat rahat! Eläkööt ruotsalaiset ja heidän antelias, suuri, mahtava kuninkaansa!
— Viskeletkö omia rahojasi vai ruunun rahoja?
— Kunpa sen tietäisin!
— Sullahan on tapana pitää omat rahasi vasemman liepeen taskussa ja kuninkaanrahat oikean.
— Vasemmalla taskulla on korkein armollinen lupa saada hätätilassa lainata oikeasta. Rakas veli, minä teen rehellisesti tiliä. Joka ilta näet lasken, paljoko kaikkiaan on vielä jälellä.
Kansa riemuitsi, mutta tyytymättömänä nosti Müllern piiraspannun tulelta.
— Sulla on kevyt mieli, veli! Mutta en uskonut teitä koskaan niin ylhäisiksi, että teille joku vapaaherra ja hovikansleri kokiksi rupeaisi, vaan hyvilläni olen, että piirakkaani teille maistuvat. Usein olen itseltäni kysynyt, kuinka me niin kernaina ja ilomielisinä olemme voineet kestää nämä pitkät vuodet.
— Sen sulle selitän. Ihmisillä on erityinen nautinto saada myötään olla yhdessä niiden kanssa, jotka heidän elämisestään määräilevät. Minäpä luulen, että taivaallisen autuuden kerran meille muodostaa juuri tuo nautinnontunne.
— Olisi hyvä, jos sellainen ajanviete myöskin tekisi ihmiset jalommiksi ja paremmiksi.
— Kiitos, veli! Sen sanan sinä mulle sanoit. Hyvin sen tiedän, ettei minua selkäni takana teidän joukossa paljo säästetä. Nimittäkää minua kevytmieliseksi roistoksi, — sama se! Epäilijä ja filosoofi sellainen kuin minä, joka nukun arveluttavan lähelle aamujumalanpalvelusta, hän ei voi teiltä ruotsalaisilta suurta rakkautta odottaa. Ainoa lohdutukseni lie, että kuningas ei sellaisissa asioissa ole yhtä turhantarkka kuin te. Kotona Ruotsissa ei tainne tulla kysymystä muusta kuin taistelemisesta ja kaatumisesta ja silloin saat nähdä, veli, ettei vanhan Grothusenin musta tekotukka kätkeydy rivien taa.