— Vielä mulla on vähän lisättävää.
Alimmista penkkiriveistä kuulunut nyyhkintä vaikeni ja tanskalaiset kävivät äänettömiksi kuunnellakseen.
Silloin rupesi Bagge rukoilemaan Ruotsin sotajoukon puolesta, noiden rivissä seisovain halpain soturien puolesta, rukoili voittoa ruotsalaisille, rukoili, että he vielä palaisivat ja valloittaisivat takasin hänen saarensa.
Gyldenlöw käveli tulenpalavana alttarin edustalla ja paukutti ilmaa hansikkaillaan.
— Tuokaa tänne nuo käsiraudat, jotka ovat kirkon ovella häpeäjakkaran vieressä! — käski hän.
Kaksi sotamiestä meni ulos ja he raahasivat sieltä vitjat kirkkoon, niin että ne kilahtelivat kivilattiaa vastaan. Gyldenlöw pysähtyi Baggen eteen.
— Minä uskon, että sinä olet hurskas mies ja että tämän olet ymmärtämättömässä hartaudessasi tehnyt. Siksi tahdon sulle armon antaa, jos kadut… Mutta, kautta Jumalan, jos vielä niskoittelet, et voi muuta odottaa, kuin tuomiota ja rangaistustasi. Sinulla on koti ja perhe… Mietippäs tarkoin! Minä tässä kärsivällisesti odotan, kunnes sinä itsesi tutkit. Laskekaa hänet irti, miehet, nouskoon hän kerran vielä saarnastuoliin. Tekin, jotka siellä penkissä istutte, olette sanani kuulleet!
Bagge tasotti vaippansa poimut ja lähti saarnastuolin portaita kohti astumaan ikäänkuin totellakseen. Vaan siitä hän taas kääntyi seurakunnan puoleen.
— Minulla on todellakin jotakin kaduttavana, se on oikein puhuttu. Ja minä voin sen ilmaista tästäkin, tarvitsemattani saarnastuoliin nousta.
Gyldenlöw työnsi lähimmät upseerit syrjään ja asettui paikoilleen, mutta levottomasti hänen sormensa hypeltelivät miekan kahvaa ja kaikki kuuntelijat seisoivat jo käytävillä tai penkeissä.