— Anna sen kiertää ympäri pöydän! Ei usko kukaan, kuinka tarpeellinen näille tällaisille herroille, jotka ruhtinaan pöydässä istuvat, korvatelli on.
Korvatelli lensi kajahdellen miehestä mieheen pöydän ympäri aina ajutantti Wjasemskiin asti, joka istui lähinnä tsaaria toisella puolella. Hän oli nuori ja vielä kokematon upseeri ja käsi jo puoliojossa hän kalpeni ja katseli tylsästi tsaaria. Ei ollut koko juomaseurassa yhtään, johon tsaari niin lämpöisesti oli kiintynyt kuin tähän keltakiharaiseen nuorukaiseen, mutta juuri tänä yönä oli eräs huhu kuiskannut, että tämäkin oli liittynyt Alekseihin ja kapinallisiin. Siksi tahtoi tsaari häntä koetella ja Ivan julman katse silmässään, vaan moskovalaisen pikkuporvarin hyväntahtoisella hymyllä, virkkoi hän nuorukaiselle:
— Wjasemskij, poikaseni. Omassa valtakunnassani ei kohta kukaan uskalla lausua nimeäni kiroamatta minua. Tässä on poskeni. Jumalan ja hänen ainokaisen poikansa nimessä vaadin sulta suoruutta. Jos olet häpäisijäini puolella, lyö, silloin en ansaitse sen parempaa kuin nuo toisetkaan. En sulta pyydä muuta kuin suoruutta… siitä kiitän sinua.
Wjasemskij nousi ja siirsi tuolinsa syrjälle, ikäänkuin polvistuakseen, mutta sitten loi hän katseensa kynttilään ja kuiskasi:
— Käteni eivät ole puhtaat. Käyn ensiksi pesemässä ne.
Tsaari nyökäytti raskaasti päätään ikäänkuin hyväksyen ja katseli hänen jälkeensä.
— Hänkin! Toisinpa olin odottanut.
Hän piti tyhjää pikaria edessään ilmassa ja tsaaritar, joka koko illan oli syrjästä hänen liikkeitään seurannut, astui sisälle yksinkertaiseen, siniseen pukuun puettuna ja istahti häntä varten varatulle tuolille. Tsaari laski kätensä puolisonsa käsivarrelle ja kääntyi Aleksein puoleen.
— No, mikset kaada laseihin ja juo maljaamme. Isoin, — vielä kerran! Ja vielä. Nouse pystyyn — pikemmin! Ei, istukaa te muut, sinun vain tulee seistä. Ja sinun täytyy siitä vastata. Onko totta, että munkit ovat sinulle uskotelleet, että koko kansa rakastaa sinua ja kiinnittää sinuun toiveensa?
Aleksei seisoi pöydän toisella puolella ja vihan väreet häntä puistattivat ja hänen ryppyiset kasvonsa kävivät tuhankarvaisiksi ja vanhannäköisiksi. Isäkin oli poikansa karvainen ja joka kerran kuin isä kysyi, kierasi Aleksei pitkän kaulaliinansa pään yhä tiukemmas sormensa ympäri, mutta ei vastannut mitään.