Puhuessaan katseli hän Ingebritt-muoria, juurikuin olisi hän erityisesti tälle puhunut, mutta muori katsoi poispäin. Trulsson puhui melkein papillisesti ja saarnaavalla äänellä ja kääntäen selkänsä tuleen päin pysähtyi hän kädet ristissä muorin eteen ja jatkoi:
— Elkää vain rähiskö, hyvät miehet, elkääkä aterioinaan käykö ennenkuin rukoilette! Sellaisen onnettomuuden yön, kuin tämä on, lähettää Jumala kaikkivaltias ihmisille, tehdäkseen heistä hyviä ja suuria ja jotta pieni kansa näyttäisi kauniimmalta köyhyydessään, kuin muut kultaisessa komeudessaan.
Muori käveli avatun kaapin luo ja siirteli kalistellen maljoja edestakasin, ettei hän kuulisi puhujan ääntä. Vaan sitten hän taas kääntyi.
— Trulsson, minä luulin teitä hyväntahtoiseksi mieheksi…
— Te hallitsette ankarana tuvassanne, muori, mutta ruokarukoustamme ei kukaan voi kieltää.
Hurjistuneet miehet asettuivat siivoina seinämille ja ristivät kätensä, Yhä tarkastaen Ingebritt-muoria tyyneillä katseillaan ja pannen painon joka sanalle, alotti Trulsson Isämeidän kovalla äänellä.
Muori hypelteli hätäisenä esiliinaansa ja vapisi ja koetti katsoa syrjään, mutta uudelleen ja uudelleen pakotti rukoilija lempeällä luonnollaan hänet kääntämään katseensa puoleensa, ja joka kerralla hän yhä kovemmin läähätti. Kun Trulsson vihdoin ehti sanoihin: "Anna meille meidän jokapäiväinen leipämme", katkasi muori yhtäkkiä hänen puheensa.
— Ei enempää! — virkkoi hän.
— Mitä? Enkö saa lukea Herran rukousta?
— Et tänä yönä. Huomenna se lukekaamme. Muori tarttui rukoilijan käsivarteen ja veti hänet eteiseen.