— Täällä on toki kansa meidän silmäimme edessä… mutta siellä kotona… Papit kuuluvat saarnastuoleista aivan julkisesti rukoilevan Korkeimman kostoa. He arvelevat, että kun nyt Jumala on ruotsalaiset masentanut ja antanut merkin, että heidän valtansa on paloiteltava, taistelee teidän majesteettinne ainoastaan oman kunniansa puolesta.
— Onko heidän kunnia ja minun kunnia sitten muuttuneet eri asioiksi? He niskottelivat ensiksi, minä vastasin. Nyt tahdon pakottaa heitä kestämään viimeisiin asti. Eikö se tapahdu yhtähyvin heidän kuin minun vuoksi? He väittävät, että minä kiusaan Jumalaa. Minä väitän, että minä tottelen Jumalaa. Sen sanon kuninkuuteni nimessä! Sen sanon totuuden nimessä, sen vannon! Kuka on tässä tuomarina?
Näin sanoen pani kuningas taas karvalakin päähänsä, nosti pystöön takinkaulustan, sekä laskeusi niin rauhallisesti makaamaan kuusenoksille, kuin jos hänellä ei yhtään vihamiestä olisi ollut maailmassa.
Düker antoi kovalla äänellä käskyjään upseereille. Mörner nukahti istuvaltaan, nojautuen hongan kylkeen; hän ei jaksanut enää kuunnella pienen Cronstedtin sukkeluuksia ja hiljainen Stjernroos, joka oli käynyt vakoilemassa, palasi leiriin lammasnahkaturkkiin ja puukenkiin puettuna, selässä tyhjä nassakka. Kuningas jo liikahtamatta nukkui, ajattelematta kirjeitä ja uhkauksia. Hän oli uskonut henkensä sotilaittensa suojaan.
Mutta kaksi silmää häntä seurasi: Tolle Årasson, joka edellisenä päivänä oli pistetty Södermanlannin rykmenttiin korpraaliksi ja halonhakkaajain päämieheksi, ei voinut olla ulontamatta katsettaan nukkuvista miehistään. Rikkaan Fuchsin sanat hänen mieltään vielä pitivät vireillä.
— Voisinhan ehkä minäkin pitää tuollaista talouspäiväkirjaa, — ajatteli hän. — Viisikymmentä tukaattia on maassa Kynttilänjalkakoivun juurella!
Hän tuijotti kirkkailla ja ystävällisillä silmillään niin tiukasti kuningasta, ettei hän huomannut, kun rikas Fuchs tuli aivan hänen viereensä.
— Mikäs miestä vaivaa? — virkkoi Fuchs ja taputti hyväntahtoisesti häntä olalle. Tässä on käskykirje vietävänä Tistedaliin, nyt meidän näet on hyökättävä Fredrikstenin linnaa vastaan sitä sytyttämään. Ota kaksi miestä mukaasi ja tukun tulisoihtupäreitä tietäsi valaistaksesi… ja juokse rutosti! Se, jolla on nahkansa alla niin runsas ruokasäkki kuin sulla, ei tarvitse maata nuotiotulilla eikä syödä kuin joka kolmas yö, jos hän vain oikein osaa käytellä Jumalan antamia lahjojaan.
Tolle Årasson lähti kahden sotamiehen seuraamana metsään päin, mutta vielä kaukaa kääntyi hän kuusien lomitse katselemaan kuningasta.
Kun hän aamun sarastaessa saapui Tistedalin kylään, pysähtyi hän Kynttilänjalkakoivun alle ja pisti siellä viimeisen tervaksen maahan, palava pää alaspäin.