Rummut pärisivät tuvan ulkopuolella, jossa joukot marssivat jumalanpalvelukseen ja Hultman astui sisään virkkaen:
— Saan alamaisuudessa ilmoittaa, että jumalanpalvelus alkaa.
Päivän teksti käsittelee herramme Jeesuksen Kristuksen ratsastusta
Jerusalemiin.
Kuningas pesi nyt noen kasvoiltaan ja käsistään ja puki päälleen aivan uudet, siniset vaatteet ja uudet hirvennahkaiset hansikkaat. Sillaikaa kuin Hultman pani puuterijauhoja hänen tukkaansa, joten se muuttui valkoseksi kuin vanhuksen pää, nojasi kuningas toista jalkaansa takan vieressä olevaan halkoläjään ja virkkoi aivan hiljaa ikäänkuin pääasiallisesti itsekseen:
— Se teksti on mulle rakas… Mutta kansa levitti vaatteita tielle ja toiset leikkasivat oksia puista ja sirottivat niitä tielle. Ja kansa, sekä ne, jotka hänen edessään kävivät, että ne, jotka jälessä kulkivat, huusivat ja sanoivat: Hosianna, Daavidin poika, siunattu olkoon hän, kuin tulee Herran nimeen. Hosiannaa korkeudessa!
— Niin, niin, armollinen herra, — vastasi Hultman melkein kuiskaten, — niinpä huutanevat pyhätkin, joka kerran kuin oikeamielinen, Jumalalle otollinen sankari ratsastaa sisään taivaalliseen Salemiin.
Silloin kääntyi kuningas tulen luota ja astui ulos joukkojensa luo. Paljain päin asettui hän Kynttilänjalkakoivun alle. Soturit, jotka olivat tottuneet rakastamaan hänen katajasauvaansa ja tahrattua pukuaan, tuskin hänet tunsivatkaan.
Koko päivän viipyi hän leirissä ja vasta iltamessun jälkeen, kun aurinko rupesi mailleen menemään, ratsasti hän metsäiselle harjulle ja vallihaudan luona olevaan lautakojuunsa.
Tolle Årasson työskenteli sotureineen ulommaisissa kaivannoissa. Ranskalaisen Maigret'in johtamina ryömivät ruotsalaiset lapiot kädessään eteenpäin ja askel askeleelta vierittivät he risukerppuja ja tekovarustuksia edessään suojaksi linnasta tulevia luoteja vastaan. Vihollisten ammunnasta soi kaiku vuoristossa kuin rautapuomien kalke, kuin nuijaniskut maanalaisten vankilain ja holvien rautaportteja vastaan.
Nähdäkseen tähdätä ja varoakseen äkkiarvaamatonta hyökkäystä nostivat linnan puolustajat palavia pikituohuksia pitkien riukujen nokkaan ja ammutut valoluodit valoivat pikaisen heijastuksensa kallioille. Tulta ja savua tuprusi Fredriksstenin linnan muureista ja sen valossa tunsi Tolle Årasson ruotsalaisten turpeilla peitetyn piiritysvallin ylitse kuninkaan suuren hatun ja pienen pään.
Kaivannon pohjalla vallin varjossa tarttui hän erään kaatuneen toverin pyssyyn ja kulki kumarassa kappaleen matkaa maavallia pitkin lähemmäs. Vasta kun hän oli päässyt niin lähelle, että saattoi kuulla kuninkaan sanat niille upseereille, jotka hänen vieressään seisoivat, pysähtyi hän.