— Ystäväni, en ymmärrä kysymystäsi.
— Ketä vastaan, kysyn minä. Ketä vastaan ojensi hän miekkansa!… Vaan minä tiedän sen itse. Ketä vastaan, niinkö kysyn? Kaikkia vastaan. Eikö se vastaus riitä? Eikö juuri niin tule sankarin kuolla?… Hän uskoi asiansa oikeaksi… Sellaisille uskoville antaa Jumala anteeksi… Sellaisille uskoville antavat ihmisetkin anteeksi!
Kuinka Görtz vangittiin.
Görtzin vangitseminen oli yhtä vaikea ja viekas tehtävä kuin revon satimeen pyytäminen; mutta Hessin perintöruhtinaalla oli pääkorttelissaan etevä lakeija nimeltä Pihlgren, joka vanhempana miehenä sitten usein kertoi, kuinka tuo tehtävä suoritettiin. Vielä monta vuotta sen jälkeen kuin Pihlgren hurskaasti oli kuolemaan nukkunut, säilytettiin eräässä Vermlannin pappilassa vanha käsikirjoitus, johon tuo kaikki oli tarkoin kirjoitettu. Ei kukaan oikein tiennyt, mistä se käsikirjoitus oli kotosin, mutta kun rovasti sai silmälasit päähänsä ja kellastuneen paperin eteensä, luki hän ankaralla äänellä seuraavaa:
Sinä yönä, jona kuningas ammuttiin, istui Hessin perintöprinssi ruokapöydässä Torpumin kylässä muutamain upseerien seurassa. Ranskalainen Siqvier astui silloin sisälle ja kuiskasi jotakin prinssin korvaan ja prinssi kuiskasi sen korvaan, joka hänen vieressään istui ja kun he olivat hetkisen kuiskanneet, laski prinssi veitsen ja kahvelin kädestään. Sitten käski hän satuloida ratsunsa ja käski lakeijan itseään seuraamaan. Pihlgren, joka sinä yönä piti vahtia prinssin luona, pisti äkkiä prinssin levätin satulalaukkuun ja ratsasti prinssin ja upseerien jälestä sen piiritysvallin luo, mihin kuningas oli kaatunut.
Siihen olivat paaret juuri tuodut, ja prinssi käski nostaa tuon jalon herran paareille, mutta niin lujasti oli tuo verraton sankari kuolinhetkenä tarttunut miekankahvaan, että kenraalien oli hyvin vaikea saada sormia siitä auki. Kun ruotsalaiset herrat vihdoin olivat riistäneet aseet suurelta vainajalta ja ottaneet haltuunsa sen miekan, josta hän niin vastahakoisesti luopui, jäi hänen kätensä kauaksi aikaa lepäämään heidän käsiinsä ja kaikki, jotka siinä ympärillä seisoivat, olivat sitä mieltä, että Jumala itse sinä hetkenä ikipäiviksi vahvisti sen kädenlyönnin.
Kun nyt paaret olivat pois kannetut, kutsui prinssi upseerit neuvotteluun siihen paikkaan, mihin kuningas oli kaatunut, ja ympärillä seisoi jonkun matkan päässä kolmekymmentä sotilasta tulisoihdut kädessään.
Bomgarten, joka silloin oli aatelislipullinen översti ja kamariherra, meni vihdoin syrjään överstiluutnantti Björnschiöldin kanssa ja koko ajan hän Pihlgreniä syrjäsilmillä katseli. Senjälkeen tuli Björnschiöld Pihlgrenin luo ja kehui hänen viisasta ymmärrystään ja kekseliäisyyttään sekä käski hänen prinssin nimessä seurata mukana pitkälle ratsastukselle, josta hän lähemmin kertoisi vasta, kun he olivat ehtineet matkalle.
Pihlgreniä tämä hiukan kummastutti, vaan kun hän aamulla ratsasti Bomgartenin ja Björnschiöldin seurassa, sanoivat nämä hänelle: Nyt me olemme matkalla pyytämään Görtziä.
Silloin täytyy, vastasi Pihlgren, sukkelasti liikkua sekä kielen että käden, mutta mitä minuun tulee, olen rehellisesti tehtäväni suorittava, sen kyllä herrat tietävät. Missä se syntinen ihminen nyt on?