He vastasivat: Hän ei liene kaukana, mutta jos hän Tistedaaliin asti ehtii, panee hän aikamoisen näytöksen toimeen.
Kun he olivat taivaltaneet tietä eteenpäin vielä yön ja päivän, kohtasivat he noin viiden tienoissa iltapäivällä Görtzin, joka ratsastaen läheni Rabalsin veräjän luona.
Kun Pihlgren sormellaan osotti veräjälle päin, pilkkasivat häntä
Bomgarten ja Björnschiöld ja huusivat ivaten hänen korvaansa:
Luuletko, että se suuri herra viitsisi ratsastaa?
Mutta Pihlgren vastasi: No hitto vie, se on Görtz! Tunnenhan hänen pikettinsä Petteri Bergin, joka hänen rinnallaan ratsastaa ja joka on minun kelpo vanha ystäväni ja veljeni.
Kun he tulivat lähemmäs ja huomasivat, että Pihlgren oli puhunut totta, nousi Bomgarten satulasta ja tervehti hänen ylhäisyyttään sangen nöyrästi ja vakuutti hänelle, että hänen majesteettinsa kuningas ei ole koskaan ollut terveempi kuin juuri nyt.
Ja minne on teillä matka? kysyi Görtz.
Bomgarten, joka vihasi Görtziä kaiken sen pahan vuoksi, mitä hän hänelle oli oli tehnyt, kumartui ivallisesti yhä syvemmälle, niin että hänen päästä nostettu hattunsa kosketti tietä. Ja siinä hän sukkelan valheen keksasi. Olen matkalla Göteporiin ostamaan saappaita rykmentilleni, sanoi hän.
Görtz kääntyi nyt Björnschiöldin puoleen, jonka saksalainen vaimo oli hänen serkkunsa, ja virkkoi: Entä sinä, kuomaseni?
Björnschiöld karahti punaseksi kasvoiltaan, mutta turvautui hänkin yksinkertaisimpaan valheeseen: Minäkin olen matkalla Göteporiin erään karille ajautuneen laivan johdosta, jossa oli perintöprinssin tavaroita.
Bomgarten alkoi nyt taas kumarrella ja raappia maata ja oli niin iloisen näköinen, että hänen kasvonsa milteipä kiiltäneet, ja samassa hän lateli uuden valheen: Harmillisinta kaikista on, että meidän nyt juuri täytyy palata, — ajamme vain ensiksi Raballseen hankkimaan uudet hevoset. Sotapaikalla taitaa olla kysymys jostakin hyökkäyksestä. Perintöprinssi on lähettänyt tämän tuhman lakeijan meidän jälkeemme ja käskenyt meidän palata.