Vaari ravasi ympäri portaita, ja hänen ympärillään juoksivat tädit edes ja takaisin.
— Sinut on kirjoitettu, rakas lapseni. Ainoa keino olisi, jos ehkä voitaisiin pestata joku toinen.
— Eiköhän tuota voitane, — vastasi Aksel Freedrik yksikaikkisesti.
Hän meni sisälle, ja Ulriikka juoksi vinnin portaita ylös esiliina silmissään ja viskautui sänkyyn.
Illalla, kun mesipuuro oli syöty ja kaikki istuivat pöydän ympäri, aikoi vaari tapansa mukaan kutoa sata silmää verkkoa, mutta hänen kätensä vapisivat nyt liiaksi.
— Huonosti on eletty siellä Tukholmissa, — sanoi hän. — Tanssinäytäntöjä, naamiaisia, matoilla peitettyjä katuja, narripeliä ja konstintekijöitä kaikenlaisia — se on ollut jokapäiväistä ruokaa uudella Kristiina kuninkaalla. Kyllä olen siitä kuullut. Kun rahat loppuivat, rupesi hän tuhlaamaan pois kruunun kalleuksia. Nyt se herrakulta saa maistaa toista velliä.
Aksel Freedrik työnsi lautasen edestään ja istui huolettomasti nojossa kyynärpäät pöydällä, sillävälin kuin tädit ja itkusilmäinen Ulriikka korjasivat astioita. Vaari nyökkäili ja yski ja jatkoi puhettaan.
— Kaikkina näinä rauhan vuosina on täällä vain etsitty ahneutta ja petosta, ja kelvottomammat miehet ovat tuppautuneet kaikkien likimmäksi valta-istuinta. Nyt ne syöttiläät joutuvat kiilteeseen arvelen ma. Hahaa! Olisittepa nähneet ennenmuinoin, kun vaari oli nuori ja kutsuttiin aatelislipulle. Henkiväen lippu, jota oli säilytetty kuninkaallisessa vaatekammiossa, päästettiin auki, ja rumpuratsu, jota eversti oli tallissaan syöttänyt, puettiin pitkään loimeensa, jonka kulmissa oli kruunut, ja niin kokoonnuimme me tiukoissa nyöritakeissamme, kun torvet alkoivat soida.
Vaari otti kävyn ja koetti kutoa, mutta heitti sen pois ja nousi ylös.
— Olisitpahan nähnyt vain, Aksel Freedrik! Vielä kuutamossa, kuin seisoimme riveissä jääkentillä ja veisasimme virttä, tunsin nerikelaisten punaiset vaatteet, joissa oli valkoista seassa ja jotka näyttivät kirjavilta tulpaaneilta, ja keltaiset kruunubergiläiset ja Kalmarin harmaat pojat ja sinisen iloisen Taalain rykmentin ja länsigöötit, jotka olivat keltaisia ja mustia. Se oli juhlavaa katsella mutta hiljaista kuin Herran huoneessa. — No, nyt on tullut toiset miehet ja toiset takit. Kaikki pitää nyt olla niin kankeata ja yksinkertaista. Huoneessa syntyi hetken hiljaisuus. Sitten sanoi Aksel Freedrik itsekseen: