— En tahtonut jättää poikaista yksin tähän pahuuden maailmaan, mutta koska otin miehenvaatteet ja yöt päivät olen palvellut muiden joukossa vallilla, luulin ilman vääryyttä syöväni miesten leipää.
Sotamiehet ja upseerit katsoivat neuvotonna Eerikki Dahlbergiin, jonka käskyjä hän oli rikkonut. Hän seisoi yhtä umpimielisenä ja synkän kovana, ja keppi hänen kädessään vapisi ja kopeloi kivitykseen.
Hitaasti kääntyi hän pataljoonaan päin, ja ohuet huulet liikkuivat.
— Liput kunniaa! — sanoi hän.
Ranskan Mauno.
Nahalla päällystetyt sotavankkurit olivat jääneet kiini Puolan suohon ja hevonen oli jo päästetty aisoista. Vankkureilla seisoi nuori mies, joka äskettäin oli tullut joukkoihin palveluksessa yletäkseen. Toverit kutsuivat häntä Ranskan Maunoksi, sillä hän oli opettajana seurannut muutamia ylhäisiä herroja Ranskaan ja siellä koonnut arkkuunsa kaikenlaista tavatonta tavaraa. Kapteeni Olavi Oxehufvud odotti muutamain aliupseerien ja knihtien kanssa liejussa vieressä, ja lumimyrsky heitti ryöppyä heitä vasten silmiä.
— Vankkurit ja arkku saavat jäädä, — sanoi Oxehufvud.
Ranskan Mauno avasi arkun ja noukki sieltä esille niin paljon kuin jaksoi kantaa.
— Onpas siinäkin kirjava yönuttu ja neulokset ja tupsut! — huusivat Oxehufvud ja aliupseerit. — Kylläpä on pienet ja kurjat tohvelit. Ja valepohkeet! Ja bonetti!
— Se on cadeau ma…