Tuota mustaa en tahtoisi pidellä, ajatteli Ranskan Mauno. Jos tuollaisen villiintyneen hevosen selkään hyppää knihti, niin nousee kuoliaaksi ammuttu omistaja suosta ja juoksee takaapäin ja tempaa miehen satulasta. Sellaista kerrotaan joka yö nuotioilla.
Hän pelotti hevosta miekallaan ja meni käytävään ja työnsi toisella puolella olevan portin auki, niin että sieltä näki paremmin. Hän näki nyt että rakennuksen ovi oli muurattu kiini.
Korskuen ja polkien tuli hevonen takaisin, mutta Ranskan Mauno ajoi sen taas pois. Sitten meni hän ulos ja huusi ylös ikkunoihin. Harmaahapsinen naispalvelija pisti päänsä ulos.
— Asuuko täällä kuningas Stanislauksen ystävä vai Saksin juoppolallin? — kysyi hän.
— Täällä asuu vanha erakko, joka ei ole kenenkään vihollinen eikä kenenkään ystävä.
— Hyvä, silloin ei hän voi kieltää majapaikkaa paleltuneelta ruotsalaiselta soturilta.
Naispalvelija katosi ja tuli vihdoin takaisin tuoden tikapuut, joita myöten Ranskan Mauno kapusi sisään.
Huone oli suuri, ja rumat vaan siistit puutuolit seisoivat jäykästi rivissä pitkin tyhjiä seiniä. Kun hän sattui miekantupellaan työntämään yhtä tuolia, riensi naispalvelija heti panemaan sitä määrätylle paikalleen. Kaksi siniseen puettua kalpeakasvoista ja kiharatukkaista tyttöä kulki edestakaisin puhumatta sanaakaan, ja niin pian kuin toinen jäi muutamaa askelta jälkeen, juoksi hän pelokkaasti toisen rinnalle. He hivelivät toisiansa ja hapuilivat pitkillä sormillaan, ja vaikka vielä oli kirkas päivä, kantoivat he kahta palavaa lamppua.
Kun naispalvelija oli hieronut saven pois hänen jaloistaan ja tarkoin pyyhkinyt ne märät laikot, joita kengän pohjista lähti lattialle, avasi hän hiljaa ja varovasti viereisen kamarin oven.
— Ei saa käydä kovin kovaa, — kuiskasi hän.