— Siellä seisoi keski-ikäinen mies, jolla oli yönuttu yllään ja mitä julkein ja terävin nenä, mutta ei kellään ollut koskaan ollut sirommin käherrettyä puuteriperuukkia, ja valkoisissa sormissa hohti jalokivisormuksia.
Ranskan Mauno laski maahan reppunsa ja tarkasteli häntä nenälasillaan. Tultuaan hyvin tyytyväiseksi hänen huolelliseen ulkopukuunsa, teki hän sitten suuren liikkeen käsillään ja kumarsi lattiaan.
— Tarkoitukseni ovat ritarilliset, — sanoi hän, — ja nöyrin pyyntöni on että suotte armon tietääkseni, kenenkä ritarismiehen kanssa on onni minulla keskustella.
— Istukaa, herrani. Minä en ole mitään muuta kuin unohdettu vanha ärmätti, mutta koska olette homme de qualité tahdon heti selittää yhtä ja toista, joka voi näyttää kummalliselta.
Molemmat herrat kävivät istumaan kankeina ja suorina kädet polvillaan.
— Ennen olin hauska ilotoveri ja kultakirjatakkini oli koko Varsovassa kuuluisa, mutta kun oli kolmaskymmenes syntymäpäiväni ja istuin yhdessä toverien kanssa maljoja maistelemassa, nostin tuopin ja puhuin jokseenkin seuraavaan tapaan. Ystäväni! Vuosi vuodelta tulee silmänne yhä kovemmaksi ja sydämmenne yhä sikistyneemmäksi. Yksi uskoo valkoposkista kuningas Stanislausta ja toinen möhömahaista kuningas Augustia. Sitten viritätte te juonenne sen mukaan ja etsitte virkoja ja palkintoja. Minä en tahdo mennä hautaan sillä kamalalla muistolla, että jokainen veljeni lopuksi muuttui Kainiksi. Minä pidän ystävyyttä paljon korkeampana kuin rakkautta, sillä se on yksinomaan sielujen yhdysside ja sen vuoksi sanon minä teille tänään hyvästit, kun vielä kaikki olemme nuoria. Minusta ette koskaan saa kuulla enään mitään, mutta sellaisina kuin teidät nyt näen tulette te silmissäni vielä kulkemaan ympärilläni kamarissa ja seurustelemaan kanssani, kun istun yksinäni ja vanhana. Kun palvelijatar oven takana kuulee minun itsekseni puhelevan, on hän sanova: nyt puhuu ukko rakkaiden nuoruudenystäväinsä kanssa.
— Ja kun te niin olitte sanonut heille jäähyväiset?
— Niin minä tulin kotiini ja annoin muurata portin kiini.
Palvelusväkeni saa kulkea ulos ja sisään miten parhaiten taitaa.
— Niin hienotunteisen isännän luona on vieras varmasti viihtyvä.
— Viihtyvä… mitä te ajattelette? Molemmat kaksoistyttäreni, jotka kulkevat täällä huoneissa ja valaisevat lampuillaan, ovat heikkomielisiä… heidän äitinsä oli ryöstetty nunna… viihtyvät kaikkein huonoimmin.