— Te kentiesi tarkoitatte että minä tulen häiritsemään,
— No niin… enhän tahdo sitä sanoa, mutta… täällä kummittelee.
Hänen sieramensa levisivät kulmikkaiksi ja hän nousi ylös ja hieroi tyytyväisesti käsiään.
— Katson isännän velvollisuudeksi niin ensimmäiseksi kuin viimeiseksi kertoa totuuden. Täällä kummittelee kuollut lakeija, jonka nimi on Joonatani. Hän seisoskelee ikkunakomeroissa ja ovien takana ruskeissa mustanauhaisissa vaatteissa. Virka-into on lakeija parkaan jäänyt niin visaisesti kuolemankin jälkeen, että hän palvelee ja pitää huolta vieraista, kun he vähimmin sitä aavistavat. Onneksi käy täällä harvoin vieraita. Sanokaa minulle oletteko kreivi?
— Minäkö? En.
— Oletteko vapaaherra?
— En… vapaaherra en vielä ole.
— Ettekö ole kuitenkin tavallinen aatelismies.
— Onko herran tarkoitus herjata?
Ranskan Mauno punastui hämillään. Kyllähän aateliskirja on ollut rakkain unelmani, ajatteli hän, ja Jumala suokoon että se jo olisi takintaskussani. Silloin ei enään kukaan huutaisi petit maitre. Silloin sanottaisiin: siinä miehessä näkyi aatelisleima jo kauvan ennen kuin hän sai kirjan.