— Joonatani, niinkö sinä palvelet aatelisväkeä?

Lakeija irvisti vielä rumemmin ja huiskutti halveksivasti ja kieltävästi kättään.

Nyt ymmärsi Ranskan Mauno, että lakeija näki läpi hänen valeensa ja katseli häntä niinkuin nousukasta ja aatelitonta, ja hänen kauhistuksensa kasvoi niin että hän ähkyi ja valitteli hiljaa, mutta säärtänsä piti hän yhä ulkona.

— Vedä saappaani, Joonatani!

Hänen äänensä oli nyt vain kuisketta.

Lakeija hieroi kupeitaan ja irvisti mutta seisoi alallaan ovipielessä.

Samassa hirnahti hevonen ajoportista pitkään ja kimakasti, ja etäältä lumituiskusta vastasi useita hevosia.

Ranskan Mauno hyppäsi ylös sängystään.

— Minä laiminlyön palvelukseni! — huusi hän. — Se on vihollinen!

Hän juoksi pöytään päin ottaakseen miekkansa, mutta hänen rinnallaan seurasi lakeija pitkillä askelilla ja tuijotti häntä silmiin.