Silloin lamautui hän jälleen ja pysähtyi. Sillä välin tarttui lakeija miekkaan toisella kädellään ja kurotti toisen kynttilänjalustan yli ja nosti kahdella sormellaan suuren kähäräperuukin ilmaan ja pudotti sen sitten niinkuin sammuttajan palavan kynttilän yli.
— Taivaan herra Jumala! — sopersi Ranskan Mauno. — Harvoin olen ollut huoneessasi ja sen sijaan lellinyt ja leikitellyt kaikenlaisessa turhuudessa, mutta auta minua tänä ainoana hetkenä, etten laiminlyö virkaani ja joudu häpeään. Sitten rankaise minua ijankaikkisesti.
Hirnumista kuului yhä lähempää ja lähempää ja polkien ja korskuen karkasi villiintynyt hevonen piilostaan.
Silloin koukisti Ranskan Mauno nyrkkinsä päänsä yli ja ryntäsi pimeässä lakeijan päälle.
— Sinä Belsebubin kyöpeli! — huusi hän.
Hän tempasi miekan itselleen ja huitoi joka puolelle pimeässä, ja tuolit kaatuivat maahan. Missään ei hän Joonataniin osannut, mutta lopuksi töytäsi hän käsillään seinään, ja ovi aukeni. Molemmat sisarukset tulivat sieltä lamppuineen ja suurisilmäisine kalpeine kasvoineen ja aivan aivinaisillaan ymmärtämättä siitä hävetä. He vain hivelivät toisiaan ja tuijottivat muukalaista, joka metelillään oli heidät herättänyt. Hän ei tällä kertaa joutunut heitä tervehtimään, mutta aukaisi ikkunan ja hyppäsi maahan. Yönutussaan ja miekka kädessä juoksi hän seinäviertä, ja takanaan kuuli hän käreän äänen ikkunasta, mutta ei tiennyt, oliko se ärmätin vaiko Joonatanin vai olivatko ne molemmat sama.
— Minä näin, että sinä olit narri, — huusi ääni, — suuri narri, verraton narri, ja minä tahdoin sinusta päästä. Mutta jos nyt ratsumiehet näkevät sinut ja tässä syntyy kahakka… taloni, kotini, pesäni muuttuu tuhkakasaksi ennen kukon laulua…
Taakseen katsomatta juoksi Ranskan Mauno metsään, ja koko ajan ajatteli hän: Nyt on upseerin valtakirja kysymyksessä! Ja sitten aateliskirja, aateliskirja!
Kuutamo paistoi lumituiskussa, ja hän näki puolalaisia keinuvine höyhentöyhtöineen vilahtavan ohitseen niinkuin varjoja. Kun he tulivat liian lähelle, heittäytyi hän pitkäkseen risukkoon tai asettui puunrungon taakse.
Viimein äkkäsi hän vanhan, lumen peittämän murroksen, ja hirsien takaa nousi sotamies ja kysyi kuiskaten: