— Wer da?

— Jumala kanssamme! Hyvä toveri! — vastasi Ranskan Mauno ja kapusi murroskolmioon. — Vihollinen on kimpussamme!

— Minä olen kauvan ollut kuulevinani kavion kopsetta, — sanoi Oxehufvud hiljaa. — Viisainta ehkä olisi juosta alas talolle ja miehittää se.

— Kapteeni, älkää käskekö minua tietä näyttämään! Minut otettiin siellä vastaan vieraaksi ja minä olen ritarismies ja annan ennen ampua kuoliaaksi itseni.

— Ja mitenkä teitä siellä kohdeltiin?

— Niinkuin ylhäisyyttä.

— Saammehan nähdä… Nyt se taitaa olla liian myöhäistä. Tähdätkää!
Ampukaa!

Joukko puolalaisia laukkasi hevosineen esiin ja hyökkäsivät keihäineen hirsiä vastaan, mutta ensimmäinen rivilaukaus teki heille pystyt.

— Ohahoo! Ohahoo! — kaikui metsässä, ja ratsastavia varjoja ja pitkiä riviä jalkaväkeä keräytyi niin pitkältä kuin silmä näki. Hämärässä näyttivät ne mustilta viidakoilta, jotka liikkuivat tuulessa.

— Taidammepa saada hyvän saunan vihollisen kanssa, — sanoi Oxehufvud. — Meitä on kaksikymmentäviisi miestä ja ympärillämme on varmaan kolme täyttä pataljoonaa.