— Sinun naisiasi? Kuka sinä olet? Hän osotti ranneketjuaan.
— Minä olen Liina Antintytär, sotarosvojen kuningatar, ja nyt ottaa hän mukaansa viisi miestä ja tulee meidän mukaamme.
Korpraali katsoi kapteeniinsa, pelottomaan Jaakko Elfsbergiin, ja katsoi Liina Antintyttären kauniisiin kasvoihin ja knihteihinsä. Kuinka ollakkaan asettuivat he Liina Antintyttären ympäri musketteineen, ja naiset varustivat itsensä ruoskanvarsilla ja sauvoilla. Yöllä, kun palon hehku punasi taivaan, nousi kuningas uteliaana satulaansa, ja kun hurja joukko tuli takaisin kukkuraisimmilla kuormilla ja tuoden härkiä ja lampaita, huusivat joukot yhä riemuisammin:
— Vivat kuningas Karolus! Eläköön kuningatar Karoliina!
Naiset tungeskelivat kuninkaan hevosen ympärille, niin että lakeijain täytyi heitä häätää takaisin, ja Liina Antintytär meni suoraa päätä hänen luokseen saamaan kädenlyöntiä. Mutta silloin nousi kuningas jalustimillaan ja huusi naisten päiden yli korpraalille ja hänen viidelle sotamiehelleen: — Hyvin retkeilty, pojat!
Siitä hetkestä lähtien ei Liina Antintytär tahtonut kuulla kuninkaan nimeä mainittavan, ja missä hän vain tapasi miehiä, syyti hän heille ilkeimpiä sopimattomuuksia vasten silmiä, olivatpa he alhaisia sotamiehiä tai kenraaleja. Kun Malkum Björkman, nuori vaan urhotöistään ja haavoissaan jo maineen saanut henkivartija, ojensi hänelle kättänsä, pani hän siihen pilkalla tyhjän ja risaisen kukkaronsa, eikä hän ollut koskaan vihaisempi kuin silloin kun hän kuuli kenraalimajuri Meyerfeltin vihellellen ratsastavan rakuunainsa etupäässä tai tunsi eversti Grothusenin ruskeankeltaiset posket ja pikimustan valetukan. Mutta jos haavoitettu parka makasi tien vieressä, silloin tarjosi hän viimeisenkin pisaran levypullostaan ja nosti hänet vankkureilleen. Kylmä ja naarmut parkkasivat pian hänen kasvonsa. Ylhäällä kuormarattaillaan istui hän piiskanvarsi kädessään ja komensi koko hullua irtolaisnaisten, laillisten vaimojen ja varasmaisten heittiöiden jälkijoukkoa, joka oli kokoontunut idästä ja lännestä, ja kun öisillä tulenliekit kajastivat taivaille, niin tiesivät sotamiehet, että kuningatar Karoliina oli ryöstöretkellä.
Kun päiväin ja vuosien kuluttua ja hauskan talvimajailun jälkeen Saksissa sotajoukot marssivat Ukrainaan, käski kuningas, että kaikkien naisten piti lähteä sotajoukosta.
— Opettakaa häntä pysymään omissaan! — mutisi Liina Antintytär ja ajoi rauhallisesti eteenpäin.
Mutta kun sotajoukko tuli Beresinalle, syntyi hälinä ja huuto naisten joukossa. He kokoontuivat Liina Antintyttären kärryjen ympärille ja väänsivät käsiään ja nostivat lapsiaan ylös.
— Mitä sinä nyt vastaat? Joukot ovat jo menneet joen yli ja repineet kaikki sillat! He ovat jättäneet meidät kasakkain saaliiksi.