— Ei, älä anna lyödä rumpuja ennenkuin huomenna.
Sen jälkeen meni hän pieneen sivuhuoneeseen yksinkertaisen puupöydän ääreen ja rupesi tutkimaan tilikirjojansa. Hän kutsutti voutinsa ja laski ja määräsi suurempaa säästäväisyyttä noudatettavaksi maitokamarissa. Puolittain niinkuin lystikäs rosvoritari ja puolittain kuin oppinut vaan säästäväinen tilanhaltija valvoi hän lopuksi monien arkkujensa ja laatikkojensa sullomista. Välistä kumartui hän itse auttamaan. Viimeiseksi otti hän seuraavana aamuna ylleen muinaisaikaisen ja hyvin korean kasakkapuvun. Kiihkoisena ja liikkuvana hypähti hän ylös tuolilta heti kun oli istunut, mutta peilin eteen jäi hän seisomaan tuntikaudeksi ja siveli vähän väliä partaansa hienoilla pienillä valkoisilla käsillänsä.
Vasta kun sotasoitto kuului, nousi hän satulaan, ja hän piti ratsuansa aina laukassa.
* * * * *
Kun hän jonkun ajan kuluttua oli ehtinyt ruotsalaisten luo ja eräänä aamuna ratsasti kuninkaan seurueessa, tuli pappi ikäänkuin sattumalta hevosineen hänen rinnalleen. Joka puolella heidän ympärillään marssivat joukot ohi likaan ryvettyneinä ja aseet ja tykit peitettyinä, jotta ne eivät ruostuisi. Kuormastovaunut ratisivat kuljettaessaan muonasäkkejä ja sairaita ja joskus peitettyä ruumisarkkuakin. Perimmäisenä ajettiin kokoonhaalittuja karjalaumoja. Juopuneita saporogeja, rientäviä kasakoita ja ahkerasti rummuttavia Puolan valakkeja ratsasti viheriäisissä ja punaisissa viitoissa ja päässä korkeat vaskikypärit, joissa kulkuset helisivät. Muutamat heiluttivat tupsutettuja keihäitä ja jousipyssyjään tai hopealla ja luulla silattuja pitkiä piilukkopyssyjään. Toiset soittivat jonkinlaisilla valittavilla puuhuiluilla. Se oli kirjava tarujoukko, joka raivaamattomia ja tuntemattomia metsäteitä pitkin jäätyneiden hetteiden yli ja lumisten kuusien alla vaelsi salaperäistä itämaata kohden.
— Mazepa, — alkoi pappi matalalla äänellä puhua. — Sinä lupasit tulla ruotsalaisten luokse kolmenkymmenen tuhannen kasakan kanssa, mutta tuskin neljäätuhatta seurasi sinua.
Mazepa piti yhäti hikistä raudikkoansa nelissä ja nyökkäsi myöntäväisesti, eikä pappi väsynyt häntä ivaamaan.
— Toissapäivänä meni puolet heistä tiehensä. Eilen läksi vielä useampia. Pian ei sinulla ole muuta jäljellä kuin parisataa miestä, vain rengit, jotka ovat vartioimassa arkkujasi ja kahta kultatynnöriäsi. Kapina on ilmiannettu, kaupunkisi on poltettu, sinun harvat uskolliset miehesi naulattu lautoihin ja heitetty virtoihin. Pian et ole muuta kuin korea ratsumies Ruotsin kuninkaan seurassa.
Kun Mazepa oli vaiti, jatkoi pappi:
— Tänään hylkään minäkin sinut, sillä ruotsalaisten kalja on minusta
hapanta, ja varvas pistää jälleen liian pitkälle ulos kengästäni.
Lähettilääsi tarvitsee rikkaamman herran. Jää hyvästi, Iivana
Stepanovits!