Samassa vedin hukarini ja menin isoon tupaan, ja kun herra vänrikki näki minut sellaisena, nousi hän heti pöydästä ja veti myöskin säilänsä.
Silloin nosti talon herra huhmaren nuijan heittääkseen sen huuruiseen ruutuun, mutta me seisoimme suoraan hänen edessään aseinemme ja hänen vapisevat polvensa painuivat yhä enemmän koukkuun. Hän meni yhä matalammaksi ja matalammaksi, ja huhmaren nuija hoippui hänen sormissaan. Natalia teki ristinmerkkiä vaijeten, ja Makaari, joka näki herransa aivan vaipumaisillaan, tuki häntä takaapäin kainalosta ja pudotti padan kannet rämisten lattiaan. Vähän väliä koetti hän kuitenkin siepata huhmaren nuijan viskatakseen sen ikkunanruutuun, mutta silloin puristi vanha herra kättänsä sen varteen uskaltamatta sitä hellittää.
Niin seisoimme pitkän aikaa toistemme edessä, ja kuulimme kattilan pihisevän kyökissä.
Mutta pian kuulimme myös kolkuttavia askeleita, sillä orjat olivat ulkoa tirkistelleet ikkunasta ja nähneet kaikki. Kyökin ovi ahtautui täyteen likaisen harmaita lammasnahkaturkkia, joista siellä täällä kiilsi kirkas nappi. Laukaus pamahti jo ja puhalsi savua pörhöisten päitten yli.
Nyt minä unohdin koko vänrikkipelin ja työnsin Pitkän Jussin syrjään päästäkseni heidän kimppuunsa, mutta juuri nyt piti minun paremmin kuin koskaan ennen oppia tuntemaan, kuka minulla oli toverina. Hän seisoi yhtä yksipäisesti paikallaan kuin ainakin ja tarttui minua molempiin käsivarsiini kiini ja painoi minua syrjään sellaisella taipumattomalla voimalla, etten ymmärrä mistä hänen kapeat jäsenensä sen saivat.
— Vänrikki, — sanoi hän, — sinä olet tehnyt itsestäsi sotamiehen ja minusta vänrikin, niinpä pitää sinun tietää meidän sotatapamme, että upseeri menee ensimmäisenä tuleen. Niinkuin ukkosilma ryntäsi hän lammasnahkaturkkien joukkoon ja piti suurilla latteilla käsillään miekkaansa, joka milloin iski oven kamanaan hänen niskansa päällä ja milloin kuori orjaraukkain nahkaa ja vaatteita. Kuulin vielä laukauksen ja näin kirveitä ja heinähankoja. Hänen oikea kätensä nytkähti ja veristyi ja hän saattoi nyt pitää asetta vain toisella kädellään, mutta minä olin hänen rinnallaan ja iskin ja pistin.
Meidät tungettiin kyökin yhteen nurkkaan, ja minun pöyhelletty hopeakankainen narrin takkini repeytyi rääsyiksi, niin että mustat kalanluiset pistivät lävistä ulos. Savusta aivan tuntemattomiksi mustuneena horjui Pitkä Jussi minun hartiatani vastaan, ja minä tartuin hänen vielä terveeseen käteensä ja pusersin sitä veljellisesti ja sanoin:
— Nyt olen oppinut näkemään, mikä olet miehiäsi, Jussi, ja jos täältä pääsemme, emme koskaan luovu toisistamme.
Hän ei vastannut mitään. Toinen silmä oli kiini, toinen oli aivan auki, ja minun edessäni kaatui hän raskaasti lattiaan.
Se oli viimeinen kerta kuin näin Pitkän Jussin, jolle niin usein olin nauranut, mutta jolle minun nyt piti tarjota ystävän ja vertaisen kunnioittava kädenlyönti.