Kuningas keskeytti iloisesti hänen puheensa ja kääntyi vänrikkiin.
— Tuo molemmat hevoset talliin! Kolmin miehin emme mukavasti aja kahdella hevosella ja siksi jäämme tänne, kunnes joitakin kasakoita kulkee tästä ohi, joilta me saamme uuden hevosen. Itse jää herra porttivahdiksi.
Sitten meni kuningas takaisin asuintupaan ja pani oven perässään kiini. Nälkiintyneet hevoset, jotka ahnaasti kalvoivat pensaitten kuoria, tuotiin talliin sillä välillä, ja vänrikki asettui vahdiksi.
Pitkäksi tulivat tunnit. Kun hämärä alkoi tulla, yltyi myrsky vihaiseksi ja lumi tuiskusi auringonlaskun aikana lohduttomilla lumiaavikoilla. Kalmankeltaisia kasakan päitä nousi pensaista tähystelemään ja tuuli kantoi kauvas kuljeskelevain ruumiinraastajain huutoa: Ohahoo! Ohahoo! Ohahoo!
Silloin tuli Feuerhausen tallista, missä hän oli istunut hevosten välissä, jotta ei kylmänvihoja tulisi köysien hankaamiin haavoihin. Hän meni asuintuvan suljetulle ovelle.
— Majesteetti, — toimitti hän, — kasakka kokoontuu enempi ja enempi, ja pian tulee pimeä. Minä ja fänrikki molempi päälleistuu yksi hevonen. Josko viipyy täällä tulee se yö suurivaltaisen majesteetin viimeinen, kuin Jumala tutkimattomalla neuvolla estäköön!
Kuningas vastasi sisältä:
— Sen täytyy olla niinkuin olemme sanonut. Kolmin miehin ei mukavasti ratsasteta kahdella hevosella.
Holsteinilainen ravisti päätään ja meni vänrikin luo.
— Sellainen majesteetti, te kirotut ruotsalaiset! Minä tallissa kuulee kuinka hän astua eteen ja taakse. Kipu ja paha omatunto on tullut. Kuin pater familiae seisoo Moskovan tsaari alamaistensa seassa. Sokeripaakarigesällin ylöspanee hän omaksi ystäväkseen ja vähäinen palkkapiika hänen kunniallisimmalle keisarilliselle troonille. Lysti on hänen käytöskin kestipidoissa ja hän tekee kuurit frouvasväelle Franskan tavalla. Mutta hänen ensimmäinen ja viimeinen parolli on aina: Ryssänmaan terveydeksi! — Kuningas Karolus jättää maansa kuin suitsuava hävitys ja ei omista yksi ainoa ystävä, ei edes hänen lähimmäistä. Kuningas Karolus enemmän yksinäinen kuin yksi köyhä trossikuski. Ei edes olla toverin polvi missä itkeä. Furstien ja metressien ja peruukkien sekaan tulee hän kuin yksi kyöpeli tuhatta vuotta vanhasta haudasta, ja kyöpelit kulkee enemmän yksikseen. Onko hän viisas valtiomies? Oi, armahda! Ei mieltä yleisiin! Onko hän sotapäällikkö? Hyvästi! Ei ymmärrä joukkoja! Ainoastaan tehdä siltoja, asettaa vallikoreja, taputtaa käsiä yhdelle valloitetulle lipulle ja kahdelle torvelle. Ei ymmärrä säätyä ja armeijaa, ainoastaan ihmisiä!