— Holsteinilainen teki työtä käskettyä ja kävi sitten taas kuninkaan ovella. Hän löi molemmilla käsillään otsaansa. Harmaansekaiset ja suttuiset viikset törröttivät suoraan eteenpäin, ja hän mutisi:
— Jumala! Jumala! Pian tulee liian pimeäksi palata. Vänrikki huusi:
— Hyvä herra, uskallanko vielä pyytää teitä hieromaan kasvojani lumella. Posket paleltuvat. Jalan kivistyksestä en tahdo puhua. Voi, minä en tätä kestä.
Holsteinilainen otti kädet täyteen lunta.
— Anna minun sijastasi, seistä vahti, — sanoi hän, — vain yksi tunti.
— Ei, ei. Kuningas on sanonut, että minun on seistävä tässä portilla.
— Ak, se kuningas! Minä hän tuntee. Minä tahtoo tehdä hän iloinen, puhua filosofia, kertoa frouvasväkihistoria. Hän aina huvitettu kuulla rakastajasta, joka vaarallisesti kiipee ikkunat läpi. Hän usein sivusta katselee frouvasväki, jos hän on kaunis. Se on kuva hänen mielessä, mutta ei ruumiissa, sillä siinä ei ole tunto. Ja hän on niin ujo. Jos se kaunotar yksi kertaa tahtoo astua hänen yli silkkikengällä, täytyy hänen itse tehdä ryntäys, mutta pelata paeta ja kaikki muut pitää vastustaa yhtyminen. Hänen kaikkein suurivaltainen frouva muori tärvellyt kaikki, huutaa: Naiminen, naiminen! Kuningas Karolus on kiire ja kantapää niinkuin se ruotsalaisten kuningatar Kristiina, vaikka todellinen miespuoli. Ne molemmat pitäisi istua naimisissa toisen kanssa samalla troonilla. Sepä olisi nätti pari olla! No, hui, hui! — Te, ruotsalaiset! Jos ajaa yksi mies, että hevoset läkähtyy ja antaa valtakunta ja kansa hävitä, hän on kuitenkin puhdas sydämmessä ja ylimmäinen kaikkein seassa, vaikka hänen veri on liian hidas rakkaushistoriaan. Oo, anna minun mennä! Minä tuntee puhdassydämmet sankarit, jotka on uskollisesti rakastetut kaksi kolme eri neito eli frouva yksi ja samana viikkona.
— Niin, sellaisia me olemme, sellaisia olemme. Mutta Kristuksen laupeuden tähden hierokaa vielä kerta minun kättäni! Ja antakaa anteeksi minun valitukseni ja huokaukseni.
Pihapuolella lähellä porttia, jota ei voitu saada kiini, makasivat maahan hakatut kasakat, huurteesta valkoisina kuin marmori. Keltainen taivas harmeni, ja yhä moniäänisempänä ja lähempää kuului hämärässä valittava huuto: Ohahoo! Ohahoo! Ohahoo!
Nyt aukasi kuningas ovensa ja tuli pihan poikki.