— Kymmenen tai korkeintaan viidentoista minuutin perästä ei sinua ole enään elävitten joukossa. Ehkä ne minuutit voivat korvata menneet kolme vuotta, jos ne käytät oikein. Sinä et kuulu enää meidän joukkoomme. Etkö näe, että sielunpaimenesi on polvillaan edessäsi pää paljastettuna! Puhu nyt ja sano viimeinen toivosi, eli käskysi. Muista vaan yksi asia. Rykmentti on hajonnut sinun tähtesi, ja muut sillä aikaa kulkevat eteenpäin kunnialla ja nousevat ehkä jo rynnäkkötikoille. Sinä olet pelottanut nuoremmat miehet kuolinhaavallasi ja valituksellasi, ja ainoastaan sinä voit enään asiaa auttaa. Nyt kuulevat he vain sinua ja sinulla yksistään on voima saada heidät menemään vihollista vastaan. Muistappas että viimeiset sanasi unohdetaan vasta viimeiseksi ja kerran kentiesi kerrotaan kotona oleville, jotka istuvat kiukaalla naurispaistikkaineen.
Pentti Geting makasi liikkumattomana ja hänen katseessaan näkyi miettimisen varjo. Sitten nosti hän kätensä hiljaa ylös ikäänkuin avuksi huutaen ja kuiskasi:
— Herra auta minua tekemään tämäkin!
Hän viittasi, että hän jaksoi vain kuiskata, ja Rabenius painoi päänsä lähemmäksi kuullakseen mitä hän sanoi. Sitten viittasi Rabenius sotamiehille, mutta hänen äänensä vapisi, niin että hän tuskin sai puhutuksi.
— Nyt on Pentti Geting puhunut, — sanoi hän, — hänen viimeinen tahtonsa on, että te otatte hänet musketeillenne ja kantaisitte hänet vanhalle paikallensa riviin, jossa hän on yksipäisesti kulkenut vuosi vuodelta ja päivä päivältä!
Rummut rupesivat nyt pärisemään ja sotasoitto alkoi, ja poski nojalla toisen sotamiehen olkapäähän kannettiin Pentti Getingiä askelittain kedon yli vihollista vastaan. Ja koko rykmentti seurasi häntä, ja hänen takanaan kulki Rabenius vielä paljain päin eikä huomannut, että Pentti Geting jo oli kuollut.
— Minä toimitan, — kuiskasi hän, — että saat puhtaan valkoisen paidan. Tiedäthän, ettei kuningas pidä itseään alhaista sotamiestä parempana, ja niin tahtoo hän itse kerran maata.
Poltava.
Vapunpäivänä piti sotamarsalkka Rehnsköld iltakemut ja eversti Appelgren sai siellä pääntäyden ja tuli nokkaviisaaksi ja hypisteli leipää ja mulkoili silmiään.
— Voiko teidän ylhäisyytenne sanoa, miksi Poltava heti pitää saartaa?