"Sellaista en pelkääkään. Cailland ei suvaitse mitään sellaista päämajansa lähettyvillä. Hän harjoittaa kyllä orjakauppaa, mutta muissa asioissa käyttäytyy hän aina kunniallisesti. Mutta kun ajattelemme, että noilla kuunareilla on kummallakin pitkät kahdeksantoista naulaiset tykit, ehkäpä kaksineljättä naulaisetkin, voivat ne purjehtia meidän tykkiemme kantomatkan ulkopuolelle ja tehdä mitä haluavat. Luullakseni eivät he halua pistää kaulaansa silmukkaan, mutta ikävyyksiä saavat he varmasti aikaan ja mielipiteeni on, että heillä on sellainen tarkoituskin."
"Mitä meidän on tehtävä turvataksemme etumme?"
"Luullakseni ei mitään erikoista. Sanokaa kumminkin isällenne, että hän pitäisi silmänsä auki eikä luottaisi herra Pentleaan liiaksi."
"Hyvä, teen sen!"
Saimme pian nuo halutut tavarat kokoon ja Camacho palasi suuremmalla veneellä niitä noutamaan maksaen niiden hinnan noilla lupaamillaan kultarahoilla vähintäkään tinkimättä. Samaan aikaan saimme sellaisia tietoja maista, että isäni päätti olla tekemättä minkäänlaisia kauppoja täällä, vaan päätti heti jatkaa matkaansa Kap Palmasiin. Sieltä oli hänen tarkoituksensa ottaa laivaansa alkuasukkaita, joita aina käytetään Afrikan länsirannikolla suurien lastiveneiden soutajina ja muissa valkoisille merimiehille sopimattomissa töissä, joissa he voisivat loukkaantua tahi kokonaan menettää henkensä.
Nostimme ankkurin vähää ennen auringonlaskua ja levitimme laivapurjeet. Odottaessamme maatuulta, joka tavallisesti alkoi puhaltaa heti keskiyön jälkeen, purjehdimme varovaisesti rannikkoa pitkin pysytellen tarpeeksi kaukana rannasta välttääksemme vaaroja. Kun aurinko nousi, näimme metsäisen, tyrskyjen reunustaman Liberian tasavallan rannan, jolla alkuasukasten vaatimattomat kylät sekoittuivat merkityksellisempiin paikkoihin. Maatuuli tyyntyi pian kokonaan, ja me ajauduimme itäänpäin virtaavain merivirtojen mukana, kunnes heti kymmeneltä merituuli alkoi vilkastua ja kuljetti meitä pian seitsemän solmun nopeudella, sillä olimme levittäneet heti kaikki raaka- ja tukipurjeemme.
Sitten kuin purjeet oli kääritty ja nuoritettu, kutsui isäni minut peräkannelle kuuntelemaan hänen tavanmukaista päivittäistä purjehdusopetustaan. Kerroin nyt hänelle, mitä Jack Adams oli sanonut minulle eilen Pentleasta ja Camachosta. Hän naurahti ensin sanoen Jack Adamsia vanhaksi epäluuloiseksi laivakoiraksi, mutta juuri kun hän oli ennättänyt sen sanoa, tuli kokki peräkannelle kysymään isältäni, saisiko hän tappaa sian, mutta nähtyään, ettei hänen tarvinnut pelätä kuuntelijoita lisäsi hän:
"Suokaa anteeksi, kapteeni Baldwin, mutta luullakseni on tuo Pentlea kiero mies. Kun olin tuossa orjalaivassa, oli Camacho sen perämiehenä, käyttäytyen kuin raakimus, ja kun minä nyt näin hänen puhelevan Pentlean kanssa, rupesin ajattelemaan ja muistinkin, että ollessamme ankkurissa tuolla joella, josta minutkin ostettiin, Pentlea tuli orjalaivaan melko usein puhuttelemaan päällystöä."
"Joutavia, mies!" sanoi isäni. "Uneksit varmaan. Tarkoitatko, että
Pentlea on orjakauppias?"
"En voi sanoa sitä varmasti, mutta ollessamme Bristolissa, kun Pentlea tuli laivaan, luulin nähneeni hänet ennen jossakin, mutta vaikka ajattelinkin pääni ympäri, en voinut muistaa, missä, enkä senvuoksi puhunut mitään. Nyt kumminkin muistan hänen usein käyneen laivassamme."