Luettuaan sen käski isäni heti kääntää laivan päästäksemme niin lähelle kuin suinkin Empressiä, ja vihdoin ankkuroimme sen viereen tuulen puolelle vähennettyämme purjeita. Valittuaan sitten lääkevarastostamme sopivat aineet läksi hän Empressiin katsomaan, voisiko hän jollakin tavalla auttaa sen sairasta miehistöä.
Hän palasi noin tunnin kuluttua ja kertoi sekä kapteenin että perämiesten olevan niin tietämättömiä rannikosta, että he olivat laiminlyöneet melkein kaikki varovaisuustoimenpiteet, mutta koska laivassa oli tarpeeksi neekereitä työhön, oli hän kehoittanut kapteenia nostamaan ankkurin ja risteilemään hitaasti vastatuuleen, joka pian puhaltaisi kuumeen laivasta. Hänen heille antamansa kiinankuori ajaisi varmasti, sanoi hän, kuumeen melko pian laivan englantilaisesta miehistöstä.
Niin pian kuin isä oli tullut laivaan, käski hän levittää purjeet, ja jätettyään Pentlean vahtiin kannelle käski hän Villen ja minut mukaansa kajuuttaan, koska hän sanoi haluavansa kertoa meille tarkemmin näkemistään Empressillä.
Kun me olimme päässeet alas, sanoi hän heti: "Poikani, haluan kertoa teille nyt, kun tämä kaikki on minulla vielä tuoreessa muistossa, tuon laivan tilasta ja miten sellaista olisi voitu karttaa. Sen kapteeni on hyvin reipas nuori mies, mutta hän ei ole ennen milloinkaan ollut tällä rannikolla. Hän oli luullut voivansa menetellä täällä samoin kuin muuallakin maailmassa, eikä ollut seurannutkaan laivan omistajien hänelle antamia määräyksiä. Kun hänen miehensä, tottumattomia kun olivat tähän ilmastoon, olivat sairastuneet kuumeeseen, oli hän ajatellut saada ne jälleen jaloilleen antamalla niille enemmän rommia kuin tavallisesti, ajattelematta ollenkaan sen voivan muuttaa asiat päinvastaisiksikin."
Sanottuaan sen selitti isämme meille tarkasti, miten laiva ja sen miehistö oli pidettävä puhtaina, miten pakkasta ja yökastetta oli kartettava, sanalla sanoen, hän ilmaisi meille kaikki kolmenkymmenen vuoden kuluessa saamansa kokemukset Länsi-Afrikan rannikosta. Lopetettuaan lisäsi hän vielä: "Minulla on vielä muita ehkä merkityksellisempiä asioita kerrottavana teille. Frank tietää jo osan niistä, koska hän kertoi minulle Jack Adamsin epäluuloista ja oli myöskin täällä silloin, kun Bill kertoi minulle nähneensä Pentlean useasti siinä laivassa, johon hänet oli ryöstetty synnyinmaastaan. Pelkään, että meidän on pidettävä Pentleaa tarkasti silmällä, sillä vaikka en välitäkään suuresti, mitä Jack Adams on sanonut hänestä, enkä Billinkään puheista, että hän oli nähnyt Pentlean orjalaivassa, olen kumminkin suruissani sanoessani, että monet kauppalaivamme ovat liikesuhteissa espanjalaisten ja portugalilaisten kanssa, vaikka ne tavallisesti hankkivatkin miehistön kaikkiin orjalaivoihin, jollaisen päällikkönä luulen nyt Pentleankin olleen. Sillä Empressin kapteeni tunsi hänet katsottuaan tänne kiikarilla ja kertoi minulle syyn, miksi Pentlea oli matkustanut Liverpoolista. Hän ei ollut päässyt laivaan siellä senvuoksi, että vaikka hän olikin tehnyt työnsä hyvin ollessaan entisessä laivassaan, oli siellä aina kierrellyt huhuja, että hän ennen sinne tulemistaan oli ollut orjakauppias. Siellä oli epäilty, että hän oli ollut liikesuhteissa entisten yhtiötovereittensa kanssa välittämällä heille tietoja missä englantilaiset sotalaivat milloinkin oleskelivat, ja muutenkin olemalla heille jollakin tavalla hyödyksi. Nyt en voi sanoa, miten paljon näissä huhuissa on totta, mutta koska me nyt olemme matkalla muutamiin pieniin paikkoihin, joissa ei tavallisesti ole muita purjelaivoja kuin orjakauppiaitten, on meidän vartioitava häntä tarkasti, ettei hän niiden avulla tee meille jotakin kepposta. En voi erottaa häntä vielä, ja jos voisinkin, ei voi saada ketään häneen sijaansa, joten teidän on autettava minua vahtimaan häntä tarkasti. Ja muistakaa, ettette puhu sanaakaan tästä kenellekään, ei Jack Adamsille eikä Billyllekään."
"Kyllä isä!" vastasimme molemmat heti, ja sanottuamme hyvää yötä poistuimme mennäksemme nukkumaan lepoverkkoihimme.
IV.
VARKAUS JA PAKO.
Tuulet ja virrat suosivat meitä niin, että saavuimme Kap Palmasiin hyvin pian saadaksemme nuo neekerit laivaamme. Prikin tulo, isäni lippu liehuen iloisesti mastossa, oli sellainen merkki, että koko laivan ympärystä oli pian täynnä neekerien kanootteja siinä toivossa, että niiden omistajat hyväksyttäisiin laivaamme työmiehiksi. Ihmettelin kovasti nähdessäni, miten nuo pienet ja kapeat veneet suoriutuivat kaatumatta rantatyrskyistä, jotka näyttivät hyvin vaarallisilta. Oli omituisen näköistä katsella, miten nuo mustat miehet ohjailivat ohuita veneitään. Ponnistaessaan päästäkseen lähellemme kaatui monta venettä, mutta niiden omistajat keikauttivat ne heti jälleen kohdalleen tyhjentäen niistä veden ja koko ajan huutaen olevansa kunnon miehiä ja soimaten kaikkia ennen heitä laivaan päässeitä roistoiksi, varkaiksi ja neekereiksi, pitäen tuota viimeistä sanaa kaikkein pahimpana haukkumasanana, millä he voivat ilmaista halveksumisensa.
He kiipesivät heti yläkannelle huutaen, riehuen ja hakien vanhoja tuttujaan miehistön joukosta ja kerjäten mustalta Billiltä kaikenlaisia jätteitä. Kun isäni huomasi miesten joukossa erään, joka oli purjehtinut hänen kanssaan ennen, kutsui hän miehen luokseen ja kysyi, missä hänen vanha poosunsa Paistinpannu oli.