Kun emännöitsijä, rouva Stevens, näki Aben ja minun tulevan arkku mukanamme, sanoi hän:
"Mutta, Abe, ettekö muista, miten tarkka rehtori on siitä, etteivät herrat saa itse kantaa arkkujaan?"
"Joutavia, rouva!" vastasi Abe. "Herra Baldwin lähtee merille, jossa hän saa tehdä vaikeampaakin työtä kuin auttaa vanhaa miestä tyhjän arkun kantamisessa."
"No olkoon nyt tämä kerta, Abe. Mutta muistakaa, että jos huomaan teidän rikkovan määräyksiä jälleen, kantelen rehtorille. — Nyt, herra Baldwin, luullakseni ette voi olla meille miksikään hyödyksi täällä. Jätän esille parhaimmat vaatteenne matkapuvuksi ja säästän sijaa kirjoillenne. Menkää seurusteluhuoneeseen ja kootkaa pallonne, mailanne ja muut tavaranne leikkikalulaatikkoonne."
Kun vanha Abe ja minä poistuimme huoneesta, sanoi Abe:
"Sellaista se on. Hän ei soisi vanhalle mitään apua. Mutta, herra Baldwin, mitä teette kaniineillenne ja kyyhkysillenne? Noiden poikain joukossa ei ole ketään, joka ruokkii ja hoitaa eläimensä niin hyvin kuin te. Ihmettelenpä, mihin ne joutuvat."
Aben sanat imartelivat minua kovasti, sillä pidin Himalaija-kaniinejani mustine kuonoineen ja korvineen, ja voimistelijakyyhkyspariani kaikkia poikain leikkikentällä hoitamia elukoita parempina. Ylpeilin senvuoksi suunnattomasti luullessani, että kaniinikoppini ja kyyhkyslakkani, jotka olin valmistanut omin käsin, olivat toverieni erilaisia kätköpaikkoja sirommat. Menin sentähden Aben minulle asettamaan ansaan.
"En tiedä, Abe. Mutta onhan Jones Majorillakin muutamia kyyhkysiä, joita hän hoitaa hyvin, ja Brown on menettänyt molemmat kirjekyyhkysensä. Sitäpaitsi on Smith halunnut ostaa kaniinini jo kauan aikaa sitten."
"Varmaankaan ei teidänlaisenne herra, joka juuri lopettaa koulunsa lähteäkseen merille, voi ajatellakaan kaniiniensa myyntiä. Merimiehet ovat aina hienoja ja anteliaita ja lahjoittavat tavallisesti paljon tavaroita. Muistan eräänkin, joka pari viikkoa sitten antoi muutamalle vanhalle miehelle kymmenen shillinkiä. Mutta te ette saa antaa noita herttaisia kaniineja tuolle nuorelle Smithille, sillä hän ei ymmärrä niiden hoitoa ollenkaan, ja ne kuolisivat viikon kuluttua. Ja mielestäni herra Brown piti kirjekyyhkysensä niin likaisina ja nälkäisinä, etteivät ne enää palanneetkaan päästyään vapaaksi. Ainoastaan minä, herra, voisin kohdella niitä hyvin. Rakastan sieviä kyyhkysiä ja sukkelia kaniineja, ja voin taata, ettei niiltä tulisi mitään puuttumaan."
Olin kyllä varmasti aikonut myydä sekä kyyhkyset että kaniinit maksaakseni muutamia pieniä koulupoikavelkoja, mutta koska mielestäni maineeni anteliaana merimiehenä oli vahvistettava ja koska en tahtonut olla huonompi kuin tuo nimetön merimieskään, joka oli antanut vanhukselle kymmenen shillinkiä, annoin kaniinini ja kyyhkyseni vanhalle Abelle. Sitten hän pyysi minua mukaansa katselemaan kenkiäni ja saappaitani ja olisi pian kerjännyt minulta kaikki, ellei rouva Stevens olisi ilmestynyt näyttämölle ja lähettänyt häntä töihin. Abe murisi mennessään ja pahoitteli, että hänen piti poistua sellaisen herrasmiehen lähettyviltä, joka hänen mielestään oli kunnollisin mies, mitä hän milloinkaan oli nähnyt.