Heidän mentyään ryhtyivät Chaka ja Wanda tuohon välttämättömään työhön, ja koska nuo poistuneet heittiöt olivat koonneet suuren läjän puita ja oksia, ennenkuin olin tehnyt tuon onnettoman ehdotuksen sanan lähettämisestä Karemalle Fumoa kohdanneesta onnettomuudesta, voimme auringon laskiessa katsoa olevamme jotensakin turvassa. Lisäksi sytytimme vielä suuria nuotioita karkoittaaksemme villipedot kauaksi. Leopardin haavoittamat käsivarteni olivat vähitellen kipeytyneet niin kovasti, etten voinut ollenkaan auttaa tovereitani noissa tärkeissä töissä. Fumo-raukalla oli niin kovat tuskat, että hän vaikeroi äänekkäästi. En saanut nukkua koko yönä silmäntäyttäkään ja aamulla tunsin olevani kuumeessa. Sairastin monta päivää niin huonona, että olin tajuissani vain silloin tällöin, ja kerran sellaisessa tilaisuudessa kertoivat uskolliset ystäväni Fumon kuolleen.
Paranemiseni edistyi kumminkin varmasti, vaikkakin hitaasti, ja olin hyvin iloinen huomattuani käsivarteni melkein terveiksi. Istuessani eräänä päivänä majani ovella odottamassa Chakaa ja Wandaa, jotka olivat lähteneet hakemaan jotakin riistaa ruoaksemme, kuulin äkkiä huudettavan: "Frank, Frank!" Koska silloin juolahti heti mieleeni, että Karema kuultuaan meidän jääneen Fumon hoitajiksi oli lähettänyt meille apua, nousin ja läksin kävelemään ääntä kohti. Kulkiessani hitaasti sinne päin näin Chakan ja Wandan hyökkäävän viidakosta tiheässä keihäs- ja nuolisateessa.
Ilmeisesti olivat he joutuneet otteluun jonkun vihamieliseen heimoon kuuluvan joukon kanssa. He huusivat: "Frank, pakene aitaukseen, tahi muuten sinut tapetaan!" ja ennenkuin Wanda-raukka ehti tuohon jotensakin suolaiseen paikkaan, kaatui hän kuolleena maahan kahden keihään mentyä suoraan hänen lävitseen.
Heti kun Chaka pääsi pieneen linnoitukseemme, sulki hän portin ja sanoi: "Ah, Frank, olimme juuri saaneet erään antiloopin tapetuksi ja nylkiessämme ja paloitellessamme sitä säikähdimme kuullessamme muutamien nuolien lentävän ylitsemme. Pyörähdettyämme katsomaan näimme puiden välissä paljon miehiä, jolloin läksimme juoksemaan pakoon ja paetessamme huusimme sinulle."
Tuo joukko, joka oli hyökännyt ystävieni kimppuun tappaen Wanda-raukan, ympäröi nyt aukeaman, jonka keskellä olevassa aitauksessa pienet majamme olivat. Heidän käsivarsistaan, kiivistään ja helmi- ja höyhenkoristeistaan, jotka olivat aivan erilaiset kuin ennen näkemäni, huomasin heidän kuuluvan johonkin minulle aivan vieraaseen heimoon.
He huusivat meille käskien meidän tulla esille aitauksestamme, jos halusimme säilyttää henkemme. Heidän kielensä, vaikka se erosikin adianalaismurteesta, jota jo puhuin täydellisesti, muistutti kumminkin niin paljon sitä, että ymmärsimme heidän sanansa.
Chaka pelkäsi nähtävästi hirveästi. Hän pyysi minua, etten rupeaisi vastarintaan, vaan neuvottelisin noiden miesten kanssa antautumisehdoista, sillä ahdistajamme olivat hänen sanojensa mukaan sellaisia villejä, jotka söivät tappamansa viholliset. "Tuntuu kauhealta joutua syötäväksi", sanoi Chaka vapisten.
Huusin heille tulevamme esille, jos he vain säästävät henkemme, mutta elleivät he lupaa olla hyökkäämättä kimppuumme, sanoin taistelevamme viimeiseen hengenvetoomme saakka. Ensin he nauroivat meille, mutta huomattuaan minut pyssyllä varustetuksi valkoiseksi mieheksi, sanoivat he säästävänsä henkemme. Niin pian kuin tuo lupaus oli annettu, juoksin Chakan kanssa katsomaan Wandaa, mutta emme voineet auttaa häntä enää. Häneen osuneet keihäät olivat lävistäneet hänen sydämensä, niin että hän oli kuollut silmänräpäyksessä.
Emme saaneet pitkää aikaa surraksemme kuollutta toveriamme, sillä miehet ympäröivät meidät heti, ja riisuttuaan meidät aseista sitoivat he käsivartemme selän taakse ja panivat nuoran kaulaamme. Otettuaan majoistamme kaiken, mikä heidän silmissään oli arvokasta, leikkasivat he Wandan ruumiin palasiksi, ja jaettuaan ne keskenään läksivät he noin viiden penikulman päässä olevaan leiriinsä.
Siellä oli suuri joukko metsästys- ja ryöstöretkelle lähteneitä miehiä, jotka olivat ottaneet useita naapuriheimojemme miehiä vangeikseen. Chakan ja minun oli pakko asettua noiden onnettomien joukkoon, ja sitten kuin suuret puunkappaleet oli köytetty nilkkoihimme, emme voineet mitenkään liikkua muuten kuin hitaasti nilkuttamalla.