Eroaminen vanhasta ystävästäni tuntui minustakin hyvin ikävältä, ja luullakseni ei minun tarvitse ollenkaan kainostella sanoessani, että itkin katkerasti, kun seuralaiseni veivät minut hänen luotaan päästäksensä lähtemään matkalle.
Uudet isäntäni asuivat kaukana Ogowain lähteillä ja matkamme heidän maahansa oli pitkä ja vaivalloinen. Minua ei kohdeltu huonosti, vaan ainoastaan vartioitiin tarkasti, etten pääsisi pakenemaan. Päästyämme perille kuulin päällikön kylän olevan Alima-nimisen joen rannalla. Joki laski kuulemma monen päivän matkan päässä erääseen toiseen suurempaan, jonka varrella asuvat ihmiset kävivät kauppaa valkoisten miesten kanssa.
XV.
PAKO JA KIINNIJOUTUMINEN.
Noin kuusi kuukautta myöhemmin oli minut vaihdettu Kifuraan, ja kun sadekausi loppui, herättivät matkavalmistukset Alimaan, jonne piti. vietämän paljon orjia ja koottu sellaiset määrät, että päällikkö itse aikoi tulla johtajaksi, ja minä kuulin vanhusten keskustelevan siitä, otetaanko minut mukaan vai ei.
Muutamat sanoivat, että jos toiset heimot, joiden maiden kautta meidän oli matkustettava, näkevät minut, tulee heille varmasti sellainen halu saada minut haltuunsa, että he hyökkäävät matkueen kimppuun, ja senvuoksi oli minun läsnäoloni vain vahingoksi kaikille. Toiset taasen olivat sitä mieltä, että koska useimmat heimot olivat vain kuulleet puhuttavan valkoisista miehistä, jotka valmistivat jonkun ihmeellisen voiman ja taikatemppujen avulla noita Afrikan alkuasukasten niin suuressa arvossa pitämiä helmiä, messinkinappeja, huiveja ja kankaita, niin he, nähdessään nyt erään tuon oudon ja yliluonnollisen rodun edustajan olevan heidän maansa kautta kulkevien miesten orjana, tunnustavat heidän jumalansa vahvemmaksi valkoisen miehen jumalaa ja heidät itsensä kaikkia muita mustia heimoja paljon voimakkaammiksi. Asiain niin ollen eivät he uskalla hyökätä matkueen kimppuun eivätkä ahdistaa sitä muullakaan tavalla.
Näitä molempia seikkoja punnittiin puolelta jos toiseltakin ja, kuten ymmärrettävää on, kuuntelin minä hörölläkorvin. Toivoin nimittäin, saavuttuamme tuolle matkamme päässä olevalle suurelle joelle, tapaavani joskaan en valkoista miestä, niin ainakin jonkun, joka olisi alituisessa vuorovaikutuksessa rannikon kanssa. Löydettyäni sellaisen ajattelin voivani taivuttaa hänet lunastamaan minut vapaaksi ja lähettämään minut johonkin valkoisten miesten luo. Otaksuin, että vaikka joutuisinkin orjakauppiasten haltuun, voisi seikkailujeni ja kärsimysteni kuuleminen taivuttaa kovasydämisenkin heistä auttamaan minua pääsemään omaan maahani.
Asian pohtiminen jatkui monta päivää. Lopulta näytti jo siltä, että nuo minun kylään jäämiseni puolesta väittelijät pääsisivät voitolle, kun eräänä aamuna päällikön vaimo ilmoitti nähneensä unen, jossa hänelle oli sanottu, että valkoisen miehen läsnäolo tuo onnea matkailijoille. Koska yleisesti tiedettiin, että nainen oli melko läheisesti suhteissa pahoihin henkiin, kuunneltiin hänen sanojaan, ja kun kolmen päivän kuluttua matkue läksi, olin minä siinä mukana, kumminkin neljän miehen erikoisen silmälläpidon alaisena. He olivat saaneet ankarat määräykset tappaa minut heti, jos yritin paeta tahi koetin jollakin tavoin päästä muukalaisten yhteyteen.
Sitäpaitsi oli ryhdytty ankariin varovaisuustoimenpiteihin, etten voisi viekkaudella tehdä tyhjäksi vartijaini valppautta. Käteni oli aina, lukuunottamatta syöntiaikoja, sidottu selkäni taakse, ja ranteisiin sidottu nuora oli kiinnitetty muutaman vartijani vyötäisten ympärille. Sitten oli pääni peitetty jonkinlaisella nahkakypärillä tahi hilkalla, jotten näkisi kuljettavaa matkaa.
Siten sidottuna ja sokaistuna sijoitettiin minut erääseen kanoottiin. Tunsin pian, että miehet meloivat kovasti. He lauloivat kaikista niistä ihmeellisistä tavaroista, joita he luulivat saavansa vaihtaa orjillaan ja norsunluullaan, ja miten he sitten palattuaan saisivat olla aivan laiskoina, tanssia, laulaa ja juoda aamusta iltaan ja illasta aamuun.