En voinut tietystikään nähdä mitään ympäröivistä maisemista, mutta kuta kauemmaksi kuljettiin, sitä varmempi olin, että lähestyimme lähestymistämme merta. Oloni epämukavuudet vaivasivat minua hyvin vähän, koska tiesin, että jokainen päivä vei minua lähemmäksi vapautta ja valkoisia, kuten toivoin, sivistyneitä miehiä.
Iltaisin, kun sijoituimme yöksi virran rannalle tahi pysähdyimme johonkin matkamme varrella olevaan kylään, vietiin minut kanootista maihin ja vaaleita kasvojani näytettiin sen maan asukkaille, jonka kautta kuljimme. Isäntäni kerskailivat äärettömästi jumalansa suurta voimaa, joka oli tehnyt heistä onnellisia valkoisen miehen omistajia, lisäten aina, että minussa piilevät monet kummalliset voimat olivat peloittavat.
Onneksi, kun minua näytettiin, huomasin, että minua katsomaan tulleet ihmiset halusivat saada minut haltuunsa, jotta voisin käyttää noita voimiani heidän hyödykseen. Lintuja, munia, hunajaa, hedelmiä ja maapähkinöitä lahjoitettiin minulle usein, ja joskus heidän toivonsa saada onnea voi niin voittaa heidän synnynnäisen ahneutensa, että minulle joskus annettiin joku vuohi tahi sikakin. Hymyilin aina, koettaen näyttää hyvin tyytyväiseltä, koska huomasin, että kuta enemmän lahjoja tuotiin, sitä paremmin kohtelivat isäntäni minua. Vaikka ainoastaan sain pitää pienen osan noista lahjoista, toivoin kumminkin, että isäntäni valppaus minua näyttäessään heikontuisi ja että tuo kypäri, joka tässä kuumassa ilmastossa oli melkein sietämätön, ajoissa poistettaisiin, sillä niin usein kun kuulin ihmisten rannalta huutavan haluavansa nähdä valkoisen miehen ja tahtovansa lahjoittaa tavaroita saadaksensa katsella hetkisenkään hänen kasvojaan, juolahti karkaaminen mieleeni.
Matkamme läheni vihdoin loppuaan ja muutamien päivien kuluttua saavuimme, kuten minusta näytti, saariselle järvelle, jota joka puolelta ympäröivät jyrkät valkoiset hiekkarannat. Myöhemmin huomasin kumminkin, että se olikin vain Aliman suussa olevan suuremman virran laajennus, virran, joka ei ollut mikään muu kuin tuo mahtava Kongo.
Batekelaiset, joiksi tuon jokijärven pohjoisen rannan asukkaita sanottiin, olivat viekkaita ja innokkaita kauppiaita. Muutamia päiviä tulomme jälkeen heidän luokseen vaikutti minuun hyvin omituisesti eräs mitätön tapaus, koska se näytti minusta ennustavan, ettei vapautumiseni hetki kurjista olosuhteistani ollut enää kaukana.
Sattui nimittäin, että kun erään kylän päällikkö, joka oli halukas ostamaan sinne kaupaksi tuomamme orjat ja norsunluun, tuli sopimaan isäntäini kanssa, toi hän mukanaan muutamia suuria astioita täynnä heidän panemaansa olutta. Sen sijaan että hän olisi tuonut mukanaan noita siellä tavallisesti juoma-astioiksi koverrettuja kurpitsankuoria, olikin hänellä kädessään tavallinen savikannu, jossa oli eräs cliftonilainen maisema ja sen alla kirjoitus: "Lahja hyvälle cliftonilaiselle pojalle."
Kaikki eurooppalainen rihkama, lukuunottamatta helmiä ja kangaskappaleita, oli ollut kauan poissa näkyvistäni, ja nähdessäni nyt tuon kannun, jollaisia olin nähnyt satoja kauppojen ikkunoissa hauskan kouluaikani kestäessä, hyökkäsi oikea muistojen armeija sydämeeni tahtoen kuin lohduttaa minua, ettei minun tarvitse olla huolissani. Epäilemättä oli tuo kannu, jouduttuaan Englannissa johonkin bristolilaiseen laivaan, ehkä Petreliin itseensä, kulkeutunut tähän vieraaseen ja tuntemattomaan maahan teitä, joita myöten minäkin ehkä voin päästä meren rannikolle.
Minusta tuntui kuin tohtori Poynter, vanha Abe ja koulutoverini olisivat lähettäneet näin sanan minulle, että pysyisin rohkeana. Katsoessani sitä jouduin niin oudon ja voimakkaan mielenliikutuksen valtaan, että, kun käteni eivät silloin sattuneet olemaan kiinni, kiersin ne tuon tuntemattoman savipalasen ympärille ja peitin sen suuteloilla.
Kun omistajat huomasivat, miten tuon kannun näkeminen liikutti mieltäni, luulivat he sitä heti joksikin mahtavaksi taikakapineeksi, joka, jos vain onnistuisin saamaan sen omakseni, auttaisi minua aiheuttamaan heille joitakin ikävyyksiä tahi vapauttaisi minut. Batekelaisten päällikkö luuli sitä myöskin sellaiseksi ja sieppasi sen heti kädestäni, etten ennättäisi pakottaa kaikkia läsnäolevia tottelemaan käskyjäni. Käteni sidottiin jälleen lujasti selkäni taakse ja sitten kytkettiin minut läheisyydessä olevaan paaluun. Uudesta paikastani näin kumminkin kaiken, mitä tapahtui.
Omistajani halusivat niin kiihkeästi tuota kannua omakseen, että he lupasivat antaa siitä paljon norsunluuta ja orjia. Kun päällikkö huomasi heidän kiihkeän toivonsa, hylkäsi hän kaikki heidän tarjouksensa, ja lopulta ymmärsin heidän viittauksistaan ja minuun päin suunnatuista katseistaan, että kysymyksessä oli minun vaihtamiseni tuohon kannuun.