Vanha Abe sai häneltä puoli kruunua sanottuaan, ettei hän milloinkaan ennen ollut nähnyt niin pulskaa nuorta merimiestä. Ja Ville olikin todella oikea reippaan merimiehen perikuva. Hän oli nyt yhdeksäntoistavuotias, viisi jalkaa, kymmenen tuumaa pitkä nuorukainen. Hänen hyvin istuvat siniset vaatteensa messinkisine ankkurinappeineen puki hänen atleettivartaloaan hyvin, ja hänen musta kihara tukkansa, ruskeat silmänsä ja rehellisesti hymyilevät kasvonsa kiinnittivät puoleensa kaikkien huomion.
Hänen herättämänsä ihailu miellytti minua, ja vaikka krikettikentällä saavuttamani menestys ylpistyttikin minua, olin kumminkin ylpeämpi komeasta veljestäni ja odotin kärsimättömästi päivää, jolloin palattuani joltakin seikkailurikkaalta matkalta voin hänen laillaan kertoa vanhoille huonetovereilleni innostuttavista kamppailuista. En silloin voinut aavistaakaan, että ennenkuin jälleen vierailisin vanhassa koulussani, saisin kokea niin paljon seikkailuja ja vaaroja kuin minun osalleni oli suotu.
II.
MERILLE.
Seuraavana aamuna lähetettiin arkkuni postikonttoriin, ja Ville ja minä sanoimme jäähyväiset koulutovereilleni, rouva Stevensille ja Abelle. Sain kuulla juuri ennen lähtöäni, että Abe oli myynyt kaniinit Smithille seitsemästä ja kyyhkyseni Jones Majorille viidestä shillingistä. Ja annettuani hänelle vielä nuo viisi shillinkiä, jotka hän oli saapa isäni minulle lahjoja varten lähettämistä rahoista, tuli hän saaneeksi minulta melkein punnan.
Viimeksi sanoimme hyvästit rehtorille. Hän antoi minulle hyviä neuvoja ja siunauksensa teroittaen erikoisesti mieleeni, mitä hän oli edellisenä päivänä puhunut minulle tottelevaisuudesta. "Ja nyt", sanoi hän, "annan minä sinulle purjehdusohjeet elämällesi. Veljesi voi kertoa sinulle, että kapteeni aina tultuaan tuntemattomille vesille tutkii purjehdusohjeitaan karttaakseen kareja ja vaaroja ja löytääkseen jostakin varman ankkuripaikan. Elämä on tuollainen tuntematon meri, jolle me kaikki purjehdimme, ja synnit ja kiusaukset ovat sen karit ja vaarat. Tästä raamatusta näet ohjeet, miten sinun on niitä kartettava, ja siitä löydät myös virvoitusta sielullesi silloin kun se on väsynyt. Siinä on myös selitetty, miten vihdoin pääsemme tuonne ikävöimäämme taivaaseen — sen ihanaan kirkkauteen. Jumala siunatkoon sinua, poikani. Saat kertoa isällesi, että olen ollut hyvin tyytyväinen johdollani suoritettuihin opintoihisi, ja toivoakseni on hän pian huomaava, etten ole käyttänyt hänen luottamustaan väärin. Hyvästi, Frank ja Ville. Muistakaa, että te kumpikin, milloin vain teille sopii, olette tervetulleet vanhan opettajanne luokse. Viekää terveiset isällenne. Nyt on teidän lähdettävä, sillä muuten myöhästytte postivaunusta."
Sanottuamme jäähyväiset rehtori Poynterille ajoimme siihen ravintolaan, josta Bristoliin menevät postivaunut lähtevät. Hevoset oli jo valjastettu vaunujen eteen ja pian me olimme matkalla Bristolia kohti.
Aion nyt muutamin sanoin kertoa perheeni tarinan, jotta lukijani voisivat ymmärtää kaikki vihjaukset, joita tulen tekemään kertoessani seikkailuistani.
Isäni oli erään Bristolin kauppiaan nuorin poika ja valitsi jo nuorena merimiesammatin elämänurakseen. Isoisäni pani hänet niin pian kuin suinkin erään Liverpoolin ja Länsi-Afrikan väliä kulkevan purjelaivan päälliköksi. Isoisän kuoltua möi hänen ainoa veljensä kaupan ja osti Somersetshirestä pienen maatilan. Isäni ollessa matkoilla vietimme veljeni kanssa kaikki lupa-aikamme isoisän veljen luona.
Isäni oli mennyt naimisiin vähää ennen isoisän kuolemaa, ja luovuttuaan merimiesammatistaan oli hän ruvennut liikkeen osakkaaksi. Pari vuotta syntymästäni kuoli äitini, ja isäni, huomattuaan kodin autiuden, rupesi erään liikkeen omistaman laivan päälliköksi. Hänen leskeksi joutunut sisarensa Fanni, jonka mies, Cr. Cartes, ei ollut onnistunut liikeasioissa, rupesi hänen taloutensa ja minun ja Villen hoitajattareksi.