Isäni matkat onnistuivat jonkun aikaa erinomaisesti, mutta sitten seurasi aikoja, jolloin tulipalot ja haaksirikot aiheuttivat hänelle suuria tappioita, ja hän huomasi, ettei hänellä ollutkaan enää riittäviä varoja muiden laivain kuin Petrelin varustamiseen. Tämän kertomuksen alkaessa oli Petrel ollut vesillä noin kolme vuotta, ja isäni teki sillä matkoja Afrikan rannikolle omaan laskuunsa. Hän odotti jo aikaa, jolloin hän voisi antaa päällikkyyden veljelleni Villelle ja jolloin hän, luovuttuaan raskaasta merimiehen ammatista, voisi asettua asumaan vanhaan Bristolin laiturin vierellä sijaitsevaan taloonsa, josta hän voi nähdä tulevat ja lähtevät laivat ja tarkastella, miten ne purkivat ja kuormittivat tavaroita. Hän arveli myös kokemuksiensa perusteella keksivänsä pian keinon, miten hän saisi sekä Villen että minut omien laivojemme omistajiksi ja päälliköiksi.
Tädistäni Fannista tuli toinen äiti Villelle ja minulle, ja vaikka hän olikin merimiehen sisar, pelkäsi hän niin merta, että hän usein pyysi isääni luopumaan Petrelistä ja rupeamaan kauppiaaksi, jolloin me pojatkin saisimme jotakin työtä, ellei hänen omasta niin ainakin jonkun hänen ystävänsä liikkeestä, sillä isälläni oli paljon vaikutusvaltaisia ystäviä. Hänen rukouksensa eivät kumminkaan saaneet mitään aikaan, sillä vaikka isäni näyttikin joskus olevan myöntymäisillään, pidimme Villen kanssa merimiehen ammattia kumminkin parempana ja vastustimme joka päivä tädin aikeita.
Viimeisellä matkallaan oli isäni, käytyään Kinsimbossa, jossa hän oli tehnyt hyviä kauppoja alkuasukasten kanssa, purjehtinut aina St. Paul de Loandaan, ajatellen voivansa siellä ehkä saada lastinsa täytetyksi nopeammin kuin missään muualla.
Häntä oli onnistanutkin suurenmoisesti, sillä muutamia päiviä hänen tulonsa jälkeen saapui paikkakunnalle eräs David Livingstone-niminen lähetyssaarnaaja Etelä-Afrikasta kuljettuaan siihen asti kokonaan tuntemattomien seutujen halki. Hänellä oli mukanaan muutamia Makololo-heimoon kuuluvia miehiä, jotka hakivat myyntipaikkaa elefantinluulle. Tuon elefantinluun sai isäni ostaa kohtuushinnalla ja ansaitsi niin ollen hyvin.
Ville ihaili suunnattomasti Livingstonea, jota hän piti suoraan sanoen sankarina, ja tämän matkoja. Hän sanoi minulle, että Afrikan tutkiminen ja matkustaminen siellä on tuottavampaa ja seikkailurikkaampaa kuin merimiehen elämä.
"Ajattelehan vain, Frank, että siellä saadaan ampua suuria elefanttilaumoja, kamppailla leijonien ja kaikenlaisten villien kanssa. Kuten alkuasukkaat rakastavat Livingstonea, voivat ne rakastaa jokaista muutakin miestä, joka kohtelee niitä hyvin. Livingstone olisi hyvin voinut matkustaa kotiin Loandasta, ja kaikki täällä olisivat juosseet hänen jäljessään kuullakseen hänen kertomuksiaan, mutta hän vastasi kaikille, jotka kehoittivat häntä palaamaan Englantiin, että hän oli luvannut Makololoin päällikölle Sekeletulle, että hän toisi tämän miehet kotiin, eikä hän voinut rikkoa annettua sanaansa. Eräs Sindbad-niminen härkä, jolla hän ratsasti, oli aivan yhtä hyvä kuin hevonen. Toivon, että isä antaisi minun koettaa tuollaista elämää. Rannikolle saapuu kaikenlaista väkeä myymään elefantinluuta ja kumia ostaakseen sitten pyssyjä, kuparilankaa, helmiä ja karttuunia, ja olen varma, että matka tuonne sisämaahan tuottaisi enemmän voittoa kuin tusina matkoja rannikolle."
Villen Afrikan kuume tarttui minuunkin ja minä kuuntelin hörölläkorvin kaikkia niitä metsästys- ja ampumistarinoita, joista hän oli kuullut Livingstonen miehiltä. Livingstonen itsensä osoittama urhoollisuus ja hänen alkuasukkaissa herättämänsä kunnioitus olivat Villestä suurenmoiset.
Nämä kertomukset ja kuvaukset Petrelin viimeisistä matkoista lyhensivät matkaamme niin, että olin melkein pahoillani postivaunujen pysähtyessä "Amiraali Nelsonin" edustalle.
"Tervetuloa, Frank!" huudahti meitä sinne odottamaan saapunut isäni. "Jack Adams", hän viittasi läheisyydessä seisovaan merimieheen, "pitää huolta tavaroistanne, sillä aikaa kuin me menemme varustaja Harrisin luo tilaamaan sinulle merimiesvarusteita. Ja sitten kuin olet käynyt tervehtimässä tätiäsi Fannia, voit mennä Petreliin, ja Ville saa näyttää sinulle, mihin saat sitoa riippumattosi. Laivan perä on kiinni juuri ovemme edustalla olevassa laiturissa. Kapteeni ja laivanomistaja ei voi toivoakaan talolleen parempaa paikkaa kuin Bristolin laituri on. No, Ville, millaisen suosituksen antoi rehtori Poynter pojalleni?"
"Hyvänpä tietenkin?" vastasi Ville. "Frank lopetti muuten koulunsa pelaamalla krikettiä niin hyvin, ettei hän ennen milloinkaan ollut kyennyt näyttämään sellaista taitoa."