Seuraavana aamuna herätti rumpujen pärinä meidät hyvin varhain. Kun tulimme majastamme, huomasimme, että kylän kaikki miehet olivat kokoutuneet keihäineen ja kilpineen toiselle puolelle tuota katosta, jossa me tultuamme joimme olutta Russunan kanssa. Naiset ja lapset taasen olivat keräytyneet aivan kylän ulkoreunoille päästäkseen pakoon niin pian kuin suinkin heti ensimmäisen rauhattomuuden merkin nähtyään.
Katselin Hatibuhun levottomasti, sillä tällainen näytti aivan siltä kuin alkuasukkaat olisivat aikoneet hyökätä kimppuumme. Koska pieninkin pelon ilmaus olisi kiiruhtanut yhteentörmäystä, järjesti hän vain miehemme niin, että pyssymiehet, jos nyt meitä ruvettiin ahdistamaan, voivat käyttää aseitaan esteettömästi. Ennenkuin hän läksi liikkeelle, odotti hän sanaa Russunalta.
Pian saapuikin eräs vanhus pari kääpiötä mukanaan, joilla oli kummallakin äärettömän suuri kalistin sylissään. Oppaamme välityksellä ilmoitti hän Hatibulle, että tämän oli tultava tuonne suureen katokseen keskustelemaan Mona Mkullan kanssa. Russuna näytti olevan sinne juuri menossa keihään- ja kilvenkantajineen. Rumpuja pärisyttäviä ja marimba-nimistä soittovehjettä helskyttäviä miehiä oli suuri joukko myöskin matkalla sinne.
Läksimme heti katokseen, jossa Russuna tervehti meitä hyvin juhlallisesti. Viitattuaan pariin tuoliin, jotka oli aiottu Hatibulle ja minulle, halusi hän, että muut miehemme menisivät hänen omien miestensä joukkoon. Koska Hatibu ei halunnut erota miehistään, ei hän suostunut ehdotukseen. Asia aiheutti pitkän keskustelun, joka oli vähällä jo muuttua hyvin kiivaaksi, mutta Hatibu ei antanut perään, ja lopulta päätettiin, että hänen miehensä saivat joko seisoa tahi istuutua maahan hänen taakseen.
Heti sen jälkeen, kun tuo asia oli ehditty järjestää, alkoi kylän ulkopuolelta kuulua rumpujen ja marimbojen pärinää, johon Russunan soittokunta vastasi. Sitten ilmestyivät näkyviin erään naapurikylän päällikön keihään- ja kilvenkantajat ja hänen soittokuntansa ja lopuksi hän itse ilveilijöineen. Heillä oli kummallakin suuri kalistin sylissään. Kulkueen lopussa olivat hänen sotilaansa, noin neljäkymmentä miestä. Ne oli asestettu keihäillä ja kilvillä, ja usealla oli sitäpaitsi jousi monine kaislajänteineen ja suurine nuoliviinineen olallaan. Kun Hatibu näki heidät, tarttui hän käsivarteeni ja viitattuaan miehiin sanoi hän kaikkien varustautuneen aivan kuin taisteluun. Hän ei kumminkaan näyttänyt pelkäävän ollenkaan.
Heti kun kulkue oli ehtinyt kylän keskelle, pysähtyi se. Tuo vanhus, joka oli kutsunut meidätkin katokseen, ollen nähtävästi juhlallisuuksien airut ja järjestäjä, meni heitä vastaan molempine kääpiöineen, kysyen matalin laulavin äänin jotakin, johon tulijan ilveilijä vastasi, ilmoittaen isäntänsä viran ja kaikki arvonimet. Sen jälkeen alkoivat soittokunnat soittaa ja sotilaat asettuivat Russunan sotilaitten viereen. Päällikkö itse lähestyi juhlallisesti katosta, ja tultuaan sen edustalle hän alkoi mitä hullunkurisimman tanssin, sillä aikaa kuin hänen ilveilijänsä heilutteli kalistintaan ja huuteli isäntänsä korkeat arvonimet julki. Kun tuo vihdoinkin loppui, tuli hän katokseen ja istuutui airueen näyttämälle paikalle. Ilveilijä kyyristyi hänen jalkojensa juureen ja soittokunta asettui hänen taakseen.
Sitten kuin tämä päällikkö oli asettunut paikoilleen, tuli toinen läpäistäkseen samat juhlallisuudet, sitten kolmas ja neljäs, kunnes sinne oli kokoutunut, Russuna mukaan luettuna, kaksikymmentä päällikköä ja noin kahdeksansataa asestettua miestä, jotka seisoivat asennossa katoksen vieressä olevalla avonaisella paikalla kasvot meihin päin käännettyinä. Kaikki melu hiljeni vähäksi aikaa, sillä ei kukaan sanonut sanaakaan odottaessaan tuon suuren miehen, Mona Mkullan, tuloa. Hänelle ja hänen ministereilleen oli varattu viisi tuolia majan perälle, minun ja Hatibun istuimia hieman korkeammalle. Katselin levottomasti tovereihini nähdäkseni mitä he ajattelivat tästä sotaisesta järjestyksestä, ja vaikka he eivät näyttäneet pelon merkkiäkään, olivat he kumminkin nähtävästi kaikki hyvin huolestuneet. Kukin mies näytti aina silloin tällöin koettelevan salavihkaa pyssynsä piitä, oliko se kunnossa ja oikealla paikallaan. Hatibu istui aivan liikkumatta sallimatta pelon värähdyksenkään vapisuttaa ruumistaan, vaikka silloin tällöin tunsinkin hänen tarttuvan käsivarteeni ja puristavan sitä suonenvedontapaisesti. Minä puolestani tunsin olevani hirveästi kiihdyksissä. Hiljaisuus oli niin painostava, että halusin huudahtaa ja hyökätä jonkun kimppuun, mutta ymmärtäen tilanteen vakavuuden hillitsin mieleni pysyen ääneti ja liikkumatonna.
Vihdoin kuulimme rumpujen ja muiden soittokoneiden pärinää, johon kaikki kylään kokoutuneet soittokunnat vastasivat. Sitten siirtyivät aukeaman toisella laidalla olevat sotilaat syrjään ja eräs mitä hienoimpaan villikomeuteen pukeutunut lähettiläs tuli ilmoittamaan Mona Mkullan virat ja arvonimet. Vastaukseksi luetteli airut kaikkien sinne Mkullan käskystä kokoutuneitten päälliköiden nimet.
Kun tämä oli saatu tehdyksi, oli Mona Mkullan kulkueen etujoukko tullut jo näkyviin. Ensin tuli viisi miestä kantaen keihäitä, joista yksi oli hyvin suuri kuparista valmistettu ja hyvin huolellisesti koristettu. Sen kantaja kulki muiden neljän edellä.
Sitten tuli pari näistä kantaen kilpeä, jonka keskus oli peitetty huolellisesti nahalla. Heidän takanaan käveli neljä muuta, joista kullakin oli samalla tavalla vaikkakin hieman yksinkertaisemmasti päällystetty kilpi käsivarressaan kiinni. Sitten seurasi noin neljästäkymmenestä henkilöstä kokoonpantu soittokunta rumpuineen, marimboineen ja reijillä varustettuine kurpitsankuorineen, jotka äänsivät kuin kimeä-ääniset torvet, kun niihin puhallettiin.