Kolme päivää oli aikaa valittaa päätöksestä ylimpään oikeusistuimeen.
Viikon sitten asiakirjat makaavat unohdettuina rikosasiain tuomioistuimen oikeussalissa, minkä jälkeen paperit, kuten he sanovat, lähetetään ministerille.
Kaksi viikkoa ne viruvat ministerin huostassa, joka ei edes tiedä, että sellaisia on olemassakaan ja joka silti on velvollinen tutkittuaan siirtämään ne ylimpään oikeuteen.
Siellä suoritetaan luokittelu, numerointi, kirjoihin merkintä, sillä mestauslavalla on tungosta ja jokaisella pitää olla oma vuoronsa.
Kaksi viikkoa huolehtia siitä, ettei teille anneta armahdusta.
Vihdoinkin oikeus kokoontuu, säännöllisesti jonakin torstaina, käsittelee tukussa kaksikymmentä anomusta ja lähettää kaikki ministerille, joka lähettää yleiselle syyttäjälle, joka lähettää pyövelille. Kolme päivää.
Neljännen päivän aamulla sanoo v.t. yleinen syyttäjä kaulanauhaa solmitessaan: "Kyllä tämä juttu jo pitää lopettaa". — Ja ellei tällä sijaisella ole aamiaiskutsuja jonkun ystävän luo estämässä, suunnitellaan teloitusjärjestys, sepitetään paperille, kirjoitetaan puhtaaksi, toimitetaan asianomaisen käsiin, ja seuraavana päivänä aamun sarastaessa kuulee Grève-torilla hirsikehystä naulattavan ja kadunkulmissa käheä-äänisten huutajien täysin voimin hoilaavan.
Kaikkiaan kuusi viikkoa. Pikku tyttö oli oikeassa.
Mutta, ainakin viisi viikkoa, ehkä kuusikin — en uskalla laskea — olen jo ollut tässä Bicêtren kopissa, ja minusta tuntuu, että kolme päivää sitten oli torstai.
Olen juuri laatinut jälkisäädökseni.