Pihalle tuotiin suuri saavi. Vartijat keskeyttivät ruoskaniskuin vankien karkelon ja kuljettivat heidät tämän saavin ääreen, jossa kellui mitä ruohoja lienee kellunutkin jossakin höyryävässä ja laihassa liemessä. He aterioivat.

Syötyään he viskasivat liemensä ja ruisleipänsä tähteet pihan kiville ja alottivat jälleen tanssinsa ja laulunsa. Heille näkyi suodun tällainen vapaus lähtöpäivänä ja sitä seuraavana yönä.

Katselin tätä kummallista näytelmää niin himokkaan uteliaana, niin värähdellen, niin hartaasti, että vallan unohdin itseni. Syvä säälintunne järkytti minua aina sydänpohjia myöten, ja heidän remahtava naurunsa sai minut itkemään.

Kesken syvää haaveiluani näin tuon ulvovan joukon äkkiä pysähtyvän, ja kaikki vaikenivat.

Sitten kääntyivät kaikki katseet siihen ikkunaan, jonka ääressä minä seisoin. — Kuolemaantuomittu! kuolemaantuomittu! — huusivat kaikki osoittaen minua sormellaan; ja ilonkiljahdukset olivat entistäkin voimakkaampia.

Olin kuin paikalleni naulittuna.

En tiedä, mistä he minut tunsivat ja kuinka olivat minut huomanneet.

— Hyvää päivää, päivää! — he huutelivat minulle julmasti naljaillen. Muuan nuorimpia, elinkautiseen kaleerityöhön tuomittu, kasvoiltaan kiiltävän lyijynharmaa, tuijotti minuun innokkaana ja sanoi: "Tuota onnellista! hänet typistetään! Hyvästi, toveri!"

En osaa kuvailla, kuinka laitani tällöin oli. Olin todellakin heidän toverinsa. Grève on Toulonin sisar. Olin oikeastaan heitä matalammalla: he tekivät minulle kunniaa. Värisin kylmästä. — Niin, heidän toverinsa! Ja muutamia päiviä myöhemmin minäkin voisin esittää heille jotakin katseltavaa. — Seisoin ikkunassa, liikkumatonna, halvattuna. Mutta kun näin tuon viisikertaisen ketjun lähtevän liikkeelle, vyöryvän kohden minua helvetillisen toverillisin elein; kun kuulin heidän kahleittensa, heidän huutojensa, askeltensa huumaavan hälyn muurin kupeelta, tuntui minusta kuin tuo paholaisten lauma ryntäisi suoraan surkeaan vankikoppiini; kiljahdin ja heittäydyin kaikin voimineni ovelle särkeäkseni sen; mutta paon mahdollisuutta ei ollut. Salvat olivat ulkopuolella. Kolkutin, huusin raivoissani. Sitten olin kuulevinani yhä lähempää vankien hirveät äänet. Luulin jo näkeväni heidän inhottavien päittensä kurkoittautuvan ikkunalaudalle, jälleen tunkeutui rinnastani tuskanhuuto, ja minä kaaduin tainnuksissa permannolle.

14.