— En ole valmistunut, mutta olen valmis.
Mutta katseeni hämärtyi, jäinen hiki valui pitkin kaikkia jäseniäni, tunsin ohimoitani särkevän, ja korvani olivat huumaavaa melua pakahtua.
Horjahdellessani tuolillani kuin unessa tuo kunnon vanhus puhui edelleen. Minusta ainakin tuntui siltä ja luulen muistavani nähneeni hänen huultensa liikkuvan, kätensä elehtivän, silmiensä loistavan.
Ovi aukeni toistamiseen. Salpojen ratina sai meidät säpsähtämään, minut kummastuksesta, hänet harmista. Muuan mustapukuinen, päällikön saattama herra astui sisään ja tervehti minua syvään kumartaen. Miehen piirteissä oli jotakin hautajaistoimitsijoiden virallista surumielisyyttä. Hänellä oli kainalossa paperikäärö.
— Hyvä herra, — hän virkkoi minulle ystävällisesti hymyillen, — olen Pariisin kuninkaallisen hovioikeuden vahtimestari. Minulla on kunnia tuoda teille herra yleisen syyttäjän tiedonanto.
Ensimäinen huumaus oli ohi. Henkeni voimat olivat palanneet.
— Yleinen syyttäjä siis, — vastasin hänelle, — vaatii niin kiireesti päätäni? On suuri kunnia minulle, että hän minulle kirjoittaa. Toivon kuolemani tuottavan hänelle suurta nautintoa, sillä minusta olisi kovaa ajatella, että hän on sellaisella lämmöllä siitä huolehtinut ja että se olisi hänelle samantekevää.
Sanoin näin ja jatkoin lujalla äänellä:
— Lukekaa, hyvä herra.
Hän alkoi lukea minulle pitkää pöytäkirjaa, pannen laulavan sävyn jokaisen lauseen loppuun ja hidastuttaen lukuaan jokaisen sanan keskellä. Siinä oli hylkäävä tuomio valitusanomuksestani.