Kun oli bulevardi kuljettu, painuivat vaunut Saint-Marceaun ja Citén kaupunginosan vanhoille, mutkaisille kaduille, jotka kiemurtelevat ja risteilevät kuin muurahaiskeon tuhannet polut. Näiden ahtaitten kujien kivityksellä kävi vaunujen räminä niin ankaraksi, etten kuullut enää mitään ulkoa. Katsellessani ristikkoluukusta ulos olin näkevinäni ohikulkijain pysähtyvän silmäilemään vaunuja ja lapsilauman juoksevan niiden perässä. Olin silloin tällöin näkevinäni kadunkulmissa rääsyisen miehen tai akan, joskus molemmat yhdessä, käsissä kasa juuri ilmestyneitä lehtiä, joista kulkijat kiistelivät suu ammollaan kuin huutoon valmiina.
Palatsin kello löi puoli yhdeksän, ajaessamme Conciergerien pihaan. Nuo korkeat portaat, tuo musta kappeli, synkät luukut tekivät minuun hyytävän vaikutuksen. Kun vaunut pysähtyivät, luulin sydämeni tykytyksenkin tauonneen.
Jännitin voimani. Portti avautui salamannopeasti. Hypähdin alas vielä hetkahtelevasta vaunukopasta ja pujahdin pitkin askelin porttiholviin kahden sotilasrivin välissä. Kulkuväylälle oli jo kerääntynyt väkijoukkoa.
23.
Kulkiessani aiemmin Oikeuspalatsin yleisösuojissa olin tuntenut itseni miltei vapaaksi ja hyvinvoivaksi; mutta päättäväisyyteni oli tyystin kadonnut, kun edessäni avautuivat nämä matalat ovet, salaportaat, sisäeteiset, pitkät tunkkaiset ja mykät käytävät, joihin astuvat vain kuolemaantuomitsijat ja kuolemaantuomitut.
Oikeudenpalvelija oli yhä seuranani. Pappi oli minut jättänyt luvattuaan parin tunnin kuluttua tulla uudelleen: hänellä oli omia asioitaan.
Minut vietiin johtajan työhuoneeseen. Hänen käsiinsä oikeudenpalvelija minut uskoi. Tapahtui osien vaihto. Johtaja pyysi häntä odottamaan jonkun hetken, ilmoittaen hänelle, että hänellä oli otus, joka oikeudenpalvelijan pitäisi heti viedä täältä lähtevillä vaunuilla Bicêtreen. Asia koski varmaankin päivän kuolemaantuomittua, henkilöä, joka tänä iltana saisi levätä sillä olkikuvolla, jota minä en ollut ehtinyt käyttää.
— Hyvä on, — sanoi oikeudenpalvelija johtajalle, — odotan kyllä hetken; saamme kaksi pöytäkirjaa valmiiksi yhtaikaa. Sopii mainiosti.
Minut työnnettiin naapurihuoneeseen odottamaan. Sinne minut jätettiin yksin, vahvojen salpojen taakse. En tiedä, mitä ajattelin, enkä kauanko siellä olin, mutta äkkiä äänekäs ja raju naurunrähäkkä osui korvaani ja havautti minut unelmoimasta.
Vavahtaen katsahdin ympärilleni. En ollut enää kopissani yksin. Edessäni oli mies, viisikymmenviisi-vuotias, keskikokoinen, ryppyinen, kumaraselkäinen, harmahtava, vanttera varreltaan; harmaissa silmissä luihu ilme, surkea irvistys kasvoilla; laiha, ryysyinen, puolialaston, vastenmielinen katsella.