Se vanha lurjus otti minun päällystakkini, sillä minä en antanut sitä hänelle, ja jätti minulle tämän pukineen, inhottavan nuttunsa. Kuinka sen sallin tapahtua?
En ollut luopunut päällystakistani mielisuosiolla tai säälien häntä. En, vaan koska hän oli minua voimakkaampi. Jos olisin kieltäytynyt, olisi hän iskenyt minua jykevillä nyrkeillään.
Ah! Mitä! Säälienkö! Mieleni oli täynnä huonoja tunteita. Olisin nyt tahtonut kuristaa tuon vanhan varkaan näillä käsilläni; ruhjoa hänet jalkoihini.
Sydämeni oli pakahtua raivosta ja katkeruudesta. Luulin sappirakkoni haljenneen. Kuolema tekee sisukkaaksi.
25.
Minut vietiin koppiin, jossa oli vain neljä seinää, paljon rautaa ikkunoissa, paljon salpoja ovessa; sanomattakin selvää.
Pyysin pöydän, tuolin ja kirjoitusneuvoja. Kaikki ne minulle tuotiinkin.
Sitten pyysin vuoteen. Vartija katseli minua hetken kummastellen ikäänkuin sanoakseen: — Mitä hittoja!
Joka tapauksessa erääseen nurkkaan sijoitettiin telttivuode. Mutta samalla tuli huoneeseeni poliisi ja jäi sinne. Ehkä pelättiin minun yrittävän tukahduttaa itseni patjoihin.
26.