Lopetettuaan työnsä hän tuli lähemmä ja virkkoi naurahdellen:
— Ystäväni, kuuden viikon perästä tämä koppi on nykyistään hauskempi.
Ja hänen eleensä näytti lisäävän:
— Vahinko, ettette saa siitä nauttia.
Hän miltei hymyillyt. Luulin näkeväni hetken, jolloin hän naljailee leppoisasti kuten lasketaan leikkiä vastavihitylle naiselle hääiltana.
Vartiomieheni, vanha nauhalakkinen sotilas, otti nyt vastatakseen.
— Herra, — hän virkkoi, — kuolevan huoneessa ei puhuta noin äänekkäästi.
Arkkitehti hävisi.
Minä, minä olin jälellä, olin kuin joku niistä kivistä, joita hän mittaili.
32.