Hän ei vastannut.
Kysyin uudelleen:
— Kuka olette?
Hän ei vastannut, ei liikahtanut, ei avannut silmiään. Ystäväni sanoivat:
— Se on varmaankin niiden toveri, jotka ovat pahoin aikein tunkeutuneet taloon, he ovat pujahtaneet pakoon kuullessaan meidän tulevan. Tuo ei voinut paeta ja piiloittautui senvuoksi tuonne.
Kysyin häneltä vielä kerran, hän oli yhä ääneti,
liikkumaton, katseeton. Joku meistä sysäsi häntä, hän kaatui. Hän kaatui jäykkänä kuin puunrunko, kuin kuollut olento.
Potkaisimme häntä jalallamme, ja pari meistä nosti hänet pystyyn ja asetti hänet seinää vasten nojaamaan. Hänessä ei elonmerkkiäkään. Huusimme hänen korvaansa, hän oli vaiti kuin kuuro.
Lopulta katosi kärsivällisyytemme, ja meidän kauhuumme sekaantui kiukkua. Yksi meistä virkkoi:
— Pitäkää kynttilää hänen leukansa alla.