— Se on kuolemaantuomitun pukemista, — vastasi puhuteltu.
Ymmärsin, että huomisiin lehtiin kirjoitettiin selostusta.
Äkkiä tempaisi toinen palvelijoista nutun yltäni, toinen kouraisi molemmat hervottomat käteni, väänsi ne selkäni taakse, ja tunsin nuorasolmujen hitaasti kiertävän vastakkain asetetut kämmeneni lujasti yhteen. Samassa irroitti toinen kaulanauhani. Batistipaitani, ainoa rääsy menneitten aikojen muistona, sai hänet hetkisen arvelemaan; mutta sitten hän alkoi leikata siitä kaulusta irti.
Tämän hirvittävän toimituksen kestäessä, saksien koskettaessa kaulaani, polveni notkahtivat, ja minulta pääsi tukahtunut huudahdus. Leikkaajan käsi värähti.
— Herra, — hän virkkoi minulle, — pyydän anteeksi. Olenko satuttanut teitä?
Pyövelit ovat hyväsydämistä väkeä. Joukko ulvoi ulkona yhä äänekkäämmin. Suurikokoinen, näppyläihoinen mies ojensi minulle etikkaan kastetun nenäliinan.
— Kiitos, — sanoin hänelle niin lujasti kuin kykenin, — se on tarpeeton, voin erinomaisen hyvin.
Muuan heistä kumartui ja sitoi molemmat jalkani hienolla ja höllällä nuoralla siten, että saatoin ottaa vain lyhyitä askelia. Tämä nuora yhdistettiin käsieni siteeseen.
Sitten se suuri mies heitti nutun selkääni ja sitoi hihojen päät leukani alle solmuun. Kaikki mitä täällä oli tehtävää oli nyt suoritettu.
Pappi lähestyi nyt ristiinnaulitunkuvineen.