— Hyvä, hyvä, Mardi! — huutelivat lapset edelleen.
He istuutuivat molemmat etumaiselle ajopenkille.
Nyt oli minun vuoroni. Nousin lujaryhtisenä.
— Se käy hyvin! — virkkoi muuan nainen sotilasrivin laidalla.
Tuo julma kiitossana lisäsi rohkeuttani. Pappi asettui istumaan vierelleni. Minut pantiin takaistuimelle, selin hevoseen. Tällainen viimeinen huomaavaisuus sai minut värähtämään.
He panevat tähän kaikkeen inhimillisyyttäkin.
Tahdoin katsella ympärilleni. Sotilaita edessä, sotilaita takana; sitten oli joukkoa, joukkoa, yhä vain joukkoa, — torilla aaltoili ihmispää-meri.
Ratsumies-osasto odotti minua palatsin ristikkoportilla.
Upseeri antoi merkin. Rattaat ja sen seuralaiset lähtivät liikkeelle, kuin roskaväen hoilauksien työntäminä.
Kuljettiin ristikkoportista. Kun rattaat kääntyivät Pörssisiltaa kohti, puhkesi koko aukio yhteen meluun katukivitykseltä katonharjaan asti, ja sillat ja rantakadut vastasivat kaikuna kuin maanjäristys.