III
Jonkun ajan kuluttua tarttui Kurbadiin kova matkahalu, kuuma seikkailuhalu. Hän jätti saamansa rahat äitinsä talteen ja lähti matkalle velipuoliensa kera. Jonkun matkaa kulettuaan huomasivat he kauniin vuoteen tiellä — ja melkein voittamaton unitauti tarttui palvelustytön poikaan; hän laahautui kaunista vuodetta kohden. Mutta Kurbad piti häntä kiinni niin lujasti vasemmalla kädellään, ettei hän voinut liikahtaakaan, tempasi miekkansa oikealla ja hakkasi vuoteen keskeltä kahtia. Silloin muuttui vuode verivirraksi — ja unitauti katosi. Kun he olivat taas jonkun matkaa kulkeneet, tulivat he purolle ja polttava jano valtasi emännän pojan. Mutta Kurbad veti hänet takaisin vasemmalla kädellään, tempasi miekkansa oikealla ja löi keskelle puroa. Tämä muuttui silloin verivirraksi ja velipuolen jano katosi.
Kolmipäiväisen matkan jälkeen tulivat veljekset suureen, vieraaseen kaupunkiin, jonka kuninkaalla oli kolme kaunista tytärtä. Kun nämä eräänä päivänä olivat kylpyhuoneessa peseytymässä, ryösti heidät paholainen, josta hovi ja koko maa oli suuresti murheissaan. Mutta kuningas oli luvannut sille, joka toisi hänen tyttärensä takaisin, nuorimman vaimoksi ja koko valtakuntansa myötäjäisiksi. Se oli Kurbadista ja hänen veljistään houkuttelevaa; mutta kun veljet tahtoivat mennä umpimähkään etsimään, arveli sankari: "Täytyy alottaa kuninkaan tyttärien etsintä samaan aikaan kuin he ovat kadonneet."
Illalla otti sankari nuijan, miekan, ryynejä ja kattilan ja lähti veljineen kylpyhuoneeseen, missä hän heti viritti valkean ja alkoi keittää ryynejänsä. Veljet, jotka eivät siinä mitään erikoisempaa huomanneet, nukkuivat kohta. Keskiyöllä narisi kylpyhuoneen ovi ja avautui hiukan; mutta raosta tirkisti paholainen ja veti ahneesti nenäänsä ryynien hajua. Silloin hyppäsi Kurbad ylös, litisti ilkimyksen oven väliin ja antoi nuijansa suhista hänen selkäänsä. Kivusta vinkuen ja näkemättä mitään pelastusta, alkoi paholainen rukoilla ja lupasi rääkkääjälleen lahjottaa huilun, jonka soitto kutsuisi kymmenen kaikkiin tehtäviin kykenevää kääpiötä. Kurbad otti huilun, lopettamatta kumminkaan nuijimistaan, kunnes pehmeäksi pieksetty piruparka sanoi hänelle: "Mene tuonne pellolle, sen lopussa löydät suon, jonka keskellä eräällä kukkulalla on suunnaton kivi. Kun siirrät tämän kiven syrjään, löydät aukon, jonka kautta voit astua maan alle; siellä ovat kuninkaan tyttäret."
Tämä puhe oli Kurbadille mieleen — hän päästi pirun irti, herätti veljensä ja lähti heidän kanssaan etsimään suota ja kiveä. Pian tulivat he mainitulle paikalle. Kurbad työnsi helposti kiven aukolta ja tuijotti kammottavaan syvyyteen. Kuinkahan tästä päästään alas? Silloin muistui hänen mieleensä huilu. Hän puhalsi ja kymmenen kääpiötä oli heti paikalla. "Hankkikaa minulle köysi", - - sanoi sankari, — "niin pitkä, että sillä voi ulottua tuonne syvyyteen saakka." Silmänräpäyksessä oli käsky täytetty. Palvelustytön poika laskettiin ensiksi alas; mutta tuskin oli tämä ehtinyt pimeyteen, ennenkuin hän jo surkeasti rukoili vetämään takaisin, niin hirveästi pelkäsi hän.
Samoin kävi myös emännän pojalle. Nyt täytyi Kurbadin itsensä sinne. Mutta sitä ennen antoi hän kääpiöiden rakentaa veljillensä kauniin talon ja tuoda esille ruokaa ja juomaa, joten he voisivat kaikessa mukavuudessa odottaa hänen paluutaan.
Saavuttuaan maan alle, meni Kurbad hitaasti eteenpäin, kunnes hän huomasi kohoavan savun ja talon. Se oli pirun ravintola, jossa kolme kokkia valmistivat herralleen ruokaa. Kun nämä näkivät vieraan, huusivat he:
"Kuinka tulet sinä tänne, onneton? Meidän herramme repii sinut palasiksi."
"Odottakaamme", — sanoi Kurbad ja istuutui rauhallisesti lieden ääreen. Silloin rukoilivat kokit ja puhuivat hänelle hartaasti, että hän edes piiloutuisi, muuten tulisi ilkimyksen viha heitäkin kohtaamaan. Kurbad suostui ja piilottautui uunin taakse. Ähkien ja puhkuen saapui noita, haisteli ilmaa ja sanoi: "Mikä outo haju täällä on?" "Varis lensi juuri ohitse", — vastasivat kokit. Ilkimys rauhottui ja meni kattilan luo maistellakseen oliko muassa tarpeeksi suolaa. Juuri kun hän kumartui kattilan reunan yli, hyökkäsi Kurbad kätköstänsä ja sysäsi mitään aavistamattoman paholaisen kiehuvaan liemeen. Sen siellä kiehuessa, käski sankari kokkien kertoa, mistä kuninkaantyttäret voisi löytää. Vanhin — sanoivat he — asui hopealinnassa ja kuului pirulle, jonka Kurbad äsken tappoi, keskimäinen kultalinnassa, kolmipäisen hirviön vankina, mutta nuorin timanttilinnassa, joka oli kuusipäisen ilkimyksen oma. Kurbad otti nuijan ja miekan ja lähti etsimään. Saavuttuaan hopealinnan lähelle, tuli häntä vastaan kaunis tyttö ja kysyi ihmetellen: "Oi, nuorukainen, kuinka tulet sinä tänne? Kun hirmuhaltijani palaa, olet surman oma."
"No, no", — tuumi Kurbad, — "niin pahoin ei toki käyne, varsinkin kun hirmuhaltijasi on jo kuollut."